33.
INTIAANIT VALMISTAUTUVAT KUOLEMAAN.
Piiritetyt kuuntelivat levottomina vesiputouksen kumeaa kohinaa, sillä siellä oli heidän viimeinen pakopaikkansa. Silloin viisi intiaania laskeutui tähystelevin katsein vuorelle varustusten taa.
Vastapäätä heitä oli hautakukkula kamaline koristuksineen. Ei ihmisolennon jälkeäkään voinut huomata siellä, ei yksikään pyssyn piippu kimallellut auringossa, synkät männyt vain hiljaa häilyivät metsästäjien päitten päällä; muuten vallitsi kaikkialla mitä syvin hiljaisuus.
Apahit tiesivät kuitenkin aivan hyvin, että vähinkin varomattomuus tuottaisi heille kuoleman. Heidän alapuolellaan istuivat molemmat erämaan rosvot poltellen punertavasta savesta tehdyillä intiaanipiipuilla. Heidän vieressään olivat heidän pitkät pyssynsä ja tuon tuostakin loivat he katseen vaaleaan ja levottomaan Barajaan. Vielä eivät ryövärit aavistaneet petosta, jonka hän oli heille tehnyt; sattumus saattoi kuitenkin ilmaista sen. Mies pelkäsi senvuoksi henkeänsä ja aarretta, eivätkä molempien rosvojen uhkaukset olleet omiansa rauhoittamaan häntä.
Molemmat neuvottelivat, miten parhaiten voisivat täyttää Mustallelinnulle antamansa lupauksen ja jättää metsästäjät elävinä hänelle. He kysyivät eräältä lähellä olevalta Vuorikauris-nimiseltä intiaanilta saadakseen samalla kuulla liittolaistensa mielipiteen, minkä neuvon hän antaisi. Tämä ehdotti, että nälällä pakotettaisiin metsästäjät antautumaan, mutta tämä keino tuntui molemmista rosvoista liian pitkälliseltä, sillä heidän voitonhimonsa halusi pikemmin päästä perille.
Ehdolla, että kolme arvalla määrättyä soturia uhrautuisi hänen aikeensa hyväksi, lupasi Bastardi hankkia viholliset elävinä heille. Empimättä ilmaisivat intiaanit olevansa valmiit siihen ja päästivät pitkän riemuhuudon. Molemmat rosvot ilmaisivat nyt aikeensa ja heti ryhdyttiin uhreja valitsemaan.
Eräs intiaani otti arpanappulat taskustansa ja määrättiin, että kolme alimman numeron saanutta uhrautuisi toisten hyväksi.
Tämän kamalan uhkapelin aikana pysyivät intiaanit aivan tyyninä, eivätkä väreelläkään ilmaisseet, mitä heidän sydämissään liikkui.
Vuorikauris koetti ensin onneansa. Hän puisti nappuloita ja pudotti ne hiekalle, ja hänen tummat silmänsä seurasivat viekkaasti niitä, mutta ei jänterekään värähtänyt.