Tässä voitti Huokaava tuuli sen edun, että jäi viimeiseksi.
Tämän kaiken kestäessä mietti Baraja, tunnustaisiko asian todellisen laidan rosvoille.
Lopuksi päätti hän yhä vain pysyä äänetönnä ja odottaa asiain menoa.
37.
PIIRITYKSEN JATKUMINEN.
Intiaanien vielä neuvotellessa liittolaistensa kanssa alkoi aurinko vaipua länteen, ja rasittava, helteinen tuuli puhalsi, ajaen suuria valkoisia pilviä pitkin taivaan lakea.
Pilvet levenivät ja tummenivat, ja lähestyvän myrskyn enteenä häilyivät männyn oksat edestakaisin.
Mustat kotkat, erämaan lentävät asukkaat, etsivät suojaa kalliolta.
— Voitko noista intiaanien parista huudahduksesta päättää, paljonko heitä on? kysyi Rosenholz Josélta.
— En; sitä paitsi mietin levottomasti, minkä pirullisen sotajuonen viekas mestitsi ja julma Punakäsi ovat keksineet. Sinä samoinkuin minäkin, olet kuullut etäältä heidän äänensä. Jotain he ovat keksineet, siitä olen varma, sillä sen todistaa äskeinen riemuhuuto.