Rosenholzin lausuessa näitä viimeisiä sanoja, tunkeutui petolinnun kimeä kiljahdus ilmasta metsästäjien korviin, ja samalla päästi intiaani pensaan. Hänen kätensä katosi.
Petolintuja leijaili ylhäällä pilvissä, ja laskeutuessaan alas näyttivät ne suuremmilta.
Ei José eikä Rosenholz voineet oikein selittyä tuota kiljahdusta, eikä päättää, oliko se merkkinä vai tuliko se ilmassa leijailevilta kotkilta.
Ukkosen jyrähdys Sumuvuorilla ajoi linnut pakoon.
Kaikki eläimet näyttivät etsivän suojaa myrskyltä, joka oli puhkeamaisillaan. Maakin näytti peittävän kasvonsa. Ihmiset vain eivät häiriytyneet, he koettivat saada tilaisuutta toisiansa tappaaksensa.
— Tuo punainen piru näyttäytyy kyllä uudelleen, sanoi Rosenholz, sillä ei kukaan liiku tuolla vastapäätä, eivätkä he voi hyökätä päällemme kukkulalta, vaan aavikolta.
Valmiina ampumaan jokaisen, joka uskaltautui kukkulan ja vuoriston välille, oli Rosenholzin pyssyn suu suunnattuna pensastoon, jota ei nyt edes tuuli pannut liikkeelle.
— Ahaa, sanoi Rosenholz, tuolla se veitikka taasen on, hän röyhkeilee; mutta enpä ole nähnyt intiaanin tuolla tavoin menettelevän. Hän lienee joku elämäänsä kyllästynyt, joka on päättänyt antautua ensi tilassa ammuttavaksi.
Intiaani oli tullut yhdellä hyppäyksellä vuoren rinteeltä kultalaaksoa ympäröivään pensastoon ja vaikka pensaat suojelivatkin muun osan hänen ruumistaan, kohosi hänen päänsä kuitenkin sen yli.
— Tuo veitikka ei muuta tahdokaan, sanoi Rosenholz, jonka täytyi ampua alaspäin ja pistää pyssynsä suu ampumareijästä ulos. Se ei ulottunut puolta jalkaakaan kiven ulkopuolelle. Melkein samalla kertaa kuului kolme laukausta ja kaksi tuskan huudahdusta. Ensimäinen laukaus tuli metsäsissin pyssystä ja ensimäinen huudahdus intiaanilta, joka uhitellen päästi kuolon kiljahduksen. Toiset melkein samanaikaiset laukaukset tulivat Punakäden ja mestitsin pyssystä. Toisen huudahduksen päästi Rosenholz. Kaksi luotia oli samalla kertaa sattunut hänen pyssyynsä, joka kirposi hänen kädestään ja vyöryi alas kuolevan intiaanin luo. Tällä oli vielä voimaa tarttua siihen, hänen heikko kätensä heitti sen vuoren juurelle, ja sitten ei hän enää liikahtanutkaan. Hurja ilon huudahdus seurasi tätä tapausta, samalla kuin kanadalainen loi kuolettavan tuskallisen katseen Fabianiin ja Joséhen. Sillä aikaa pimeni taivas yhä.