35.
URHOJEN ONNETTOMUUS.
Kaukaisen lännen erämaissa on kolme asiaa aivan välttämätöntä, peloton sydän, nopea, kestävä hevonen ja tarkka pyssy. Järkähtämätön rohkeus, sellainen kuin metsästäjien, tekee hevosen tarpeettomaksi; mutta pyssyttä on rohkeakin mies vaaran uhkaama olento, jota nälkä ja pedot ahdistavat ja jonka intiaanit tappavat.
Kanadalaisen kelpo ase, hänen uskollinen toverinsa monissa vaarallisissa seikkailuissa Kanadan metsistä Sumuvuorille saakka, oli nyt tuolla, omistajansa kädestä kirvonneena. Vanha metsäsissi loi yhtä surullisen silmäyksen pyssyynsä kuin olisi se ollut hänen rakkaimman ystävänsä hengetön ruumis. Hänestä tuntui, että hän oli menettänyt ei ainoastaan puolustusaseensa, vaan vieläpä oman kasvattipoikansa hengen. Aavikoiden harmaahapsinen soturi tunsi silmiensä käyvän kosteiksi; hän oli hevostaan itkevän arapialaisen kaltainen. Kyynel vyöryi hänen poskelleen.
— Nyt on teitä vain kaksi tällä kalliolla — vanhaa Rosenholzia ei tule ottaa lukuun, sanoi hän vihdoin koettaen salata heikkouttaan. Olen nyt lapsi, jolle viholliset voivat tehdä mitä tahtovat. Fabian poikani, sinulla ei enää ole isää, joka sinua puolustaisi… Sitten vaipui hän synkkään äänettömyyteen, kuten voitettu intiaani.
Hänen toverinsa olivat samoin vaiti; nuo kolme tunsivat heitä kohdanneen onnettomuuden suuruuden. Hyödytöntä uhkarohkeutta olisi ollut koettaa anastaa takaisin ase, joka ehkä oli luotien runtelema. Jos he sitä aikoivat, niin antautuivat he intiaanein, joitten lukua eivät tienneet, saarrettavaksi, vaikka heillä vesiputouksessa oli tie, millä vankeuden välttäisivät.
— Ymmärrän sinut, lausui José, nähdessään toverinsa tähystelevän veteen, joka pudotessaan hiukan kimalteli; mutta vielä ei olla niin pitkällä. Sinä olet minua taitavampi ampuja, ja pyssyni sopii paremmin sinulle kuin itselleni.
Näin sanoen tarjosi hän asettansa.
— Kun meillä kolmella on edes yksikin pyssy, on se teidän, Rosenholz, lisäsi Fabian. Olen Josén kanssa samaa mieltä; voisimmeko jalompiin ja uskollisempiin käsiin luovuttaa ainoan pelastuskeinomme?
— Kiitos, lapseni, kiitos, vanha sotatoverini, mutta en saata tarjoustanne hyväksyä, sillä onni ei suosi minua.