Encinaan kuulijakunta seurasi hänen esimerkkiään ja heittäytyi pitkälleen nurmelle nuotion ympärille; heidän isäntäväkensä oli jo aikoja sitten mennyt telttoihinsa, kun koira alkoi uudelleen haukkua.
— Jokunen matkustaja kai tulee, lausui tyynesti Encinas, nousten kyynärvarrelleen ja jotenkin välinpitämättömästi katsahtaen ympärilleen, saadakseen toisen luulemaan, että hän oli varma asiasta.
Jonkun ajan kuluttua tuli metsästä kaksi ratsastajaa.
Edellinen näistä pidätti hevostansa ja näkyi hämmästyneenä katselevan tuota omituista näkyä, minkä Puhvelijärvi tarjosi rannalla olevine telttoineen, nuotioineen, jotka valaisivat tummaa veden pintaa, ja nuotioitten ympärille makaavine miehineen, jotka toiselta puolen olivat synkän varjon peittämät, toiselta taasen tulen punaisen hohteen valaisemat.
Toisella ratsastajalla oli oikeassa kädessään pitkä pyssy, vasemmalla talutti hän kuormahevosta.
Sen kuormituksena oli kaksi nahkaista laukkua riippumassa kummallakin puolen satulaa, teltta ja esine, joka saattoi olla suuri maali- tai kasvilaatikko. Kun ensimäinen ratsastaja mielihyvällä näkyi katselevan edessään olevaa, kuvaamisen arvoista näkyä, tähysteli toinen tarkemmin ympärilleen.
— Täyttäkää velvollisuutenne! lausui edellinen englannin kielellä toiselle.
— Sen olen jo tehnyt, vastasi toinen; teidän armonne on täällä hyvässä turvassa.
Näin sanoen ratsasti hän makaavien luo, heitettyänsä pyssynsä olalleen. Hän pyysi jotenkin huonolla espanjan kielellä nuotion ympärillä makaavilta maan tavan mukaista lupaa saada asettua heidän luokseen. Tämä myönnettiin kohteliaisuudella, joka on kaikensäätyisten meksikolaisten luonteen mukaista.
Hänen astuessaan satulasta, ja riisuessaan kuormahevosta, läheni toinen äänetönnä, tervehti sivumennen metsästäjiä ja paimenia ja astui hevosensa seljästä sanaakaan lausumatta. Hänen ulkomuodossaan ei ollut mitään erityistä. Hän oli meksikolaisten tavoin puettu, ja kun pimeys peitti hänen piirteensä, saattoi vasta kun hän käytti hattuansa itseänsä löyhyttääksensä nähdä hänen kasvonsa, jotka olivat kokonaan englantilaiset. Hänen matkakumppaninsa puku oli aivan toisenlainen; hänellä oli pitkä vihreänkarvainen mekko huonosti peitotusta hirvennahasta, ja pitkät nahkasäärykset. Hän oli keskikokoinen, erittäin vahvarakenteinen ja noin viisikymmenvuotias. Sen saattoi päättää hänen puoleksi paljaasta päästään ja hatun alta esiinpistävistä harmaista hiussuortuvista. Vyöhön kiinnitetty metsästyspuukko, ruutisarvi ja suuri, kovin kulunut huopahattu täydensi hänen pukunsa; paitsi metsästäjiä, näkivät muut hänet ensi kerran. Vaikka amerikalainen selvästi näkyi olevan matkakumppalinsa palveluksessa, ei hän vähintäkään välittänyt tämän hevosesta, vaan riisui englantilainen sen itse.