Tämän tehtyänsä otti hän matkalaukkunsa vierestä jonkun esineen ja näytti sitä kysyen:
— Onko tämä hattu jonkun teistä?
— On, sanoi eräs paimen hämmästyen, se on sama hattu, joka Franciskolla oli äsken.
Hattu kulki miehestä mieheen, ja kaikki tunsivat sen heidän kaipaamansa paimenen päähineeksi.
— Mitä sanoinkaan, huudahti Encinas, eikö tulekin loihdituksi se, joka liian innokkaasti ajaa takaa aavikoiden valkoista oritta?
Tämä tapaus olisi metsästäjän kuulijakunnalta poistanut viimeisetkin epäilykset hänen kertomuksensa todenperäisyydestä, ellei englantilainenkin olisi huudahtanut:
— Juuri tätä valkoista oritta olen ajanut takaa Teksasista tänne asti. Oletteko nähneet sen?
— Tänä iltana joi se edessänne olevasta järvestä. Oletteko ehkä sama, joka eräälle Teksasin metsästäjälle lupasitte tuhat piasteria, jos hän teille hankkii hevosen? kysyi Encinas vilkkaasti.
— Olen, ja lupaan vieläkin saman summan jokaiselle, joka tuo hevosen minulle, sillä olen vannonut, etten palaa kotimaahani tuomatta mukanani tätä kummallista hevosta. Kuulkaa! Onko täällä ketään, joka tahtoo ansaita luvatun palkinnon?
Paimenet pudistivat päätään, ei kukaan rohjennut tarjoutua.