— Tiedetään kyllä, mitä tuottaa sellaisen hevosen ajaminen, jonka kengättömät kaviot saavat säkeniä lentämään kivistä, sanoi nuori paimen.
Englantilainen kohautti olkapäitään.
— Herra, sanoi Encinas, jokainen meistä panee joka päivä muutamasta piasterista henkensä vaaraan seikkailuissa, jotka ihminen voi onnellisesti suorittaa, mutta me emme tahdo olla tekemisissä asiassa, jossa rohkeus ja viekkaus eivät auta yliluonnollisen voiman edessä.
— Hyvä! sanoi englantilainen kylmästi; huomenna päivän koittaessa näytätte minulle oriin jäljet, ja minä lähden yksin sitä ajamaan.
— Paraiten tekisitte, jos sen jättäisitte, sillä kaikellaiset vaarat uhkaisivat yhäti teitä.
— Vaarat, vastasi englantilainen hymyillen; olen maksanut tälle kentuckymetsästäjälle siitä, että hän poistaa vaarat minusta; ne kuuluvat hänelle.
— Niin, lisäsi kentuckyläinen, minä olen ottanut urakalle tämän matkustajan vaarat.
— Ettekö siis pelkää, kun hän on kanssanne.
— Mitä, enkö maksanut suurta summaa, ettei minun tarvitsisi mitään peljätä?
Tähän päättyi keskustelu ja kummalliset matkustajat oikaisivat nurmelle telttaansa pystyttämättä. Paimenetkin laskeutuivat pitkäkseen ja pian vallitsi hiljaisuus metsässä ja järven rannalla.