39.
AAVIKOIDEN VALKOINEN ORI.
Seuraavana päivänä myöhään illalla saapui eräs ratsastaja täyttä nelistä Puhvelijärvelle; hän oli ilman hattua, hänen kasvonsa olivat okaiden repimät, ja hänen vaatteissaan oli pensaiden merkkejä, joitten läpi hän oli kiitänyt takaa-ajon innossa. Se oli Francisko, jota hänen toverinsa jo pitivät hukkuneena. Kaikki ahdistivat häntä kysymyksillään, miten hänen oli käynyt.
Hänen kertomuksensa oli jotenkin yksinkertainen. Tuo kummallinen hevonen oli houkutellut hänet etäälle ja yön hän oli viettänyt paljaan taivaan alla, antaaksensa hevosensa vähän levähtää. Sitten oli hän kohdannut muutamia tovereitansa ja yhtynyt näihin, ajaaksensa hevosia lähemmäksi rantaa.
Valmistettiin uutta, suurta ajoa. Teltat siirrettiin uudelleen pois, ja hevoset syrjään.
Paimenet asettuivat paksujen puun runkojen taakse, metsästäjät aitauksen sisään, valmiina sulkemaan oven. Tällä kertaa olivat he vaarassa joutua hevosien tallattavaksi.
Jonkunlainen lehtikerpuilla peitetty porras oli asetettu tuon jotenkin leveän ojanteen yli, jonka kautta Puhvelijärvi purki vetensä, ja kartanonomistaja tyttärineen saattoi asettua sinne jotenkin turvalliseen paikkaan ja nähdä koko tuon tarjolla olevan harvinaisen näytelmän.
Jokaisen asetuttua paikoilleen odotettiin äänettöminä hevosten tuloa. Kotkan huuto, sen lentäessä aitauksen yli, oli pelottanut linnut puissa äänettömiksi, ja syvä hiljaisuus vallitsi järvelläkin. Pian kuulivat metsästäjät kimeän vihellyksen. Se oli merkkinä, että ajomiehet olivat lähteneet ajamaan hevosia. Sitten kuultiin äänekkäitä huutoja ja kiljuntaa joka taholta. Nyt kuultiin etäältä metsästä hirnunta, niin kova, että se ilmaisi siellä olevan suuren parven hevosia. Porras, jolla kartanonomistaja ja Rosarita seisoivat tuota hurjaa ajoa katselemassa, oli suoraan aitauksen ja sen paikan välillä, josta hirnunta kuului.
Jos tuo kesytön parvi lähenisi tälle suunnalle, voisi onnettomuus tapahtua. Lehtikerput eivät olisi voineet pidättää näitä eläimiä, jotka paetessaan saavat aikaan sellaisia hävityksiä kuin jos myrsky olisi kulkenut läpi metsän. Don Augustin aavisti vaaraa, ja kutsui muutamia paimenia luoksensa.
— Luuletteko, kysyi hän, hevosten tulevan tänne päin?