Sillä välin tutkivat José ja Gayferos rantaa, pensaita, vieläpä veden pinnankin, mutta mikään ei osottanut ihmisten täällä liikkuneen. Nyt kuului kanadalaisen ukkosääni maanalaisesta käytävästä ja hänen ilohuutojensa johdosta riensivät molemmat hänen luoksensa. Rosenholz ei ollut turhaan ilosta huudahtanut. Syviä, selviä jalanjälkiä kosteassa maassa — toiset niistä olivat vettä täynnä — niitä näkivät metsästäjät ja Gayferos. Tässä oli ollut Punakäden ja mestitsin vene.
— Voi! huudahti Rosenholz, nyt ei meidän tarvitse ummessa silmin harhailla! Jumalan tähden! Mitä tuolla kaislassa on? Onko se nahan liuska — tai mikä! Katso sinä, José, ilo saattaa pääni höperöksi.
José astui muutaman askeleen veteen ja otti esineen, jota näytti vanhalle metsästäjälle.
— Siinä on palanen siitä hihnasta, jolla vene oli kiinni tässä kivessä, ja jonka roistot ovat leikanneet poikki, irroittamatta sitä, sanoi José. Ollessani täällä tahdon mennä etemmäksi käytävään, sillä luulen näkeväni harmaahkon valonsäteen tuolla veden pinnalla.
José kahlasi matalassa vedessä varovasti eteenpäin sille paikalle, jossa maanalaisen käytävän päässä näkyi heikkoa valoa. Kuinka suuresti kummastui hän, kun hän, taivutettuansa kaislan syrjään, näki tutun järven. Se oli sama käytävä, joka vuorien alitse oli yhteydessä kultalaakson järven kanssa.
José palasi kanadalaisen luo ilmoittamaan löydöstänsä, vaikka se ei erittäin tärkeä ollutkaan. Rosenholz ei kuitenkaan saattanut olla harmiansa ja mielipahaansa ilmaisematta muistaessaan ampumansa intiaanin paljastaneen käytävän suun ja siten näyttäneen hänelle pakotien, vaikka hän ei tullut sitä käyttäneeksi.
— Jos olisimme tämän tienneet, sanoi hän, lyöden nyrkillään otsaansa, niin olisimme löytäneet veneen ja päässeet tästä vuoristosta. Meidän olisi vain ollut seuraaminen veden juoksua.
— Lähtekäämme jalkaisin kulkemaan pitkin joen vartta, sanoi José, niin pääsemme tuon kirotun mestitsin jäljille.
— Käyttäkäämme siis näitä hetkiä, jolloin ei nälkä vielä uuvuta jalkojamme eikä heikonna näköämme. Ja ennen auringon laskua olemme ehtineet hyvän matkan.
Näin sanoen alotti Rosenholz reippaana matkan. Hänen toverinsa seurasivat. Vaivaloista oli heidän tiensä, kun heidän täytyi kulkea pitkin jyrkkiä joen rantoja ja kiivetä yli kallioitten.