Ehdittyänsä sinne ojensi kelpo kanadalainen suuren kätensä intiaanisoturille ja epäröimättä tarttui tämä siihen.
— Oletteko siis, huudahti kanadalainen, joka töin tuskin saattoi hillitä haluansa sulkea nuolen intiaanin syliinsä, oletteko siis Punakäden ja mestitsin vihollinen. Kuka on ilmaissut meidän nimemme soturille, jota hänen heimonsa syystä nimittää Ukkosensäteeksi, sillä minusta näyttää hän yhtä uhkaavalta kuin ne tulikielekkeet, jotka välähtelevät pilvistä.
— Tubac-linnoituksesta aina Puhvelijärvelle saakka, jossa Lumpeenkukka kuvastelee vedessä, vastasi intiaani, viitaten donna Rosaritaan — Puhvelijärveltä Sumuvuorille ja noilta synkiltä vuorilta siihen salaiseen piilopaikkaan saakka, jonka he tänne ovat tehneet, on Ukkosensäde seurannut niitten jälkiä, jotka solvasivat hänen kunniaansa.
— Nuoko perkeleet… Mutta jatkakaa, Ukkosensäde!
— Rosvot, jatkoi intiaani, eivät ole voineet pitää mitään salassa häneltä ja heidän kertomuksensa mukaan on comanhi tuntenut Puhvelisaarella olevat valkoiset soturit. Ovatko nämä kaksi valkoista soturia niin urhoollisia kuin sanotaan? kysyi hän katsahtaen taivaan rannalle.
— Miksi niin kysytte? sanoi Rosenholz hymyllä, joka ilmaisi enemmän kuin vakuutukset.
— Kysyn, vastasi intiaani tyynesti, kun tästä näen idässä savun Mustanlinnun ja hänen kolmenkymmenen soturinsa nuotiosta, lännessä savun kahden rosvon nuotiosta ja pohjoisessa savun kymmenen apahin nuotiosta; comanhi ja valkoiset ovat siis kolmelta taholta vihollisien keskellä.
— Taivaan nimessä, se on totta! Nuo intiaanit näkevät paljon paremmin kuin me, huudahti kanadalainen, luoden kysyvän silmäyksen comanhiin ja tähystäen etäistä ohutta savupatsasta, joka osoitti siellä olevan intiaaneja.
43.