— Mikä on veteen putoava apahi? Uppoava nälkäinen koira, vastasi Ukkosensäde.
Nyt kuului korkeitten äyräitten peittämältä aavikolta pelottava ulvonta, ja comanhit vastasivat siihen; kauheaa oli kuulla ihmisääniä sekaantuvan karhun mörinään.
Pedon ruumiisen tunkeutunut nuoli ja nuo kolme sen päähän sattunutta kirveeniskua näkyivät kiihoittaneen sen raivoa.
— Souda, Rosenholz, souda! huusi José, ollen polvillaan veneen perässä ja intiaanien kanssa pitäen varalla karhun liikkeitä. Peto ui nopeasti veneen perässä ja joka hetki olivat suuret käpälät musertamaisillaan aluksen. — Taivaan nimessä, olemme tuskin ehtineet alta pois, jatkoi José, kun uusi vaahtosade kasteli hänet. Souda kovasti, comanhi, vielä hetkinen, sitten olemme pelastetut. Sinäkö Rosenholz ammuit äsken?
— Niin, vastasi kanadalainen soutaessaan, ja pyssy käy hyvin. Ammu nyt sinäkin tuota kirottua karhua ja tähtää kuonoon.
Nyt ei enää ollut varovaisuus tarpeen. Intiaanit tiesivät pakolaisten läsnäolon ja oli aika vapautua perässä uivasta vihollisesta, jotta saatettaisiin vastustaa aavikolta tulevien vihollisten hyökkäystä.
— Hyvä! Oletteko valmis Gayferos? Kuulitteko, mitä Rosenholz sanoi? Täytyy tähdätä pedon kuonoin.
— Tehdään niin! vastasi tämä.
Nyt kajahti joelta kaksi laukausta; mutta vene kieppui kovassa virrassa niin, etteivät luodit sattuneet. Peto puisti vain suurta päätään, josta kuitenkin vuosi verta.
— Perhanan otus! huudahti José suuttuneena.