— Älkäämme tässä toimettomina menettäkö aikaa, lausui Rosenholz. Kun sinä olet mukana, niin hiivimme sisään rotkon molemmin puolin katsomaan, mitä viholliset tekevät ja missä Fabian on. Encinas, koettakaa, jos mahdollista, pysytellä koiraanne äänetönnä, ja juoskaa kiireesti ilmoittamaan Ukkosensäteelle ja don Augustinille, että olemme löytäneet salaisen käytävän. Hyökätkää vain rohkeasti eteenpäin, toverini ja minä käymme sillä välin tarkastelemassa.
Metsä oli parikymmentä kyynärää oikealla ja vasemmalla rotkotiestä erittäin tiheää, mutta ei kumpikaan metsästäjä hetkeäkään epäillyt menemästä sinne aijettansa toteuttaaksensa. Heitä ympäröivässä tiheässä viidakossa voivat he nähdä tuskin muutaman askeleen eteensä; oli kuitenkin aivan välttämätöntä antautua tähän uhrarohkeaan yritykseen. Kanadalainen eteni siis varovasti puitten lomitse, kunnes metsä harveni ja hän saattoi nähdä puitten ja pensaitten ympäröimälle paikalle, jossa oli ihmisiä ja hevosia sekaisin.
Majavan sulku oli tämän jotenkin lavean paikan toisessa päässä. Tässä oli tilaa ihmisille ja hevosille. Toisella rannalla näkyi noin viisitoista majavan pesää. Useimmat olivat melkein kokonaan veden peitossa, mutta pari kolme oli vähän matkan päässä rannalta, ja nämä olivat apahit tehneet jonkinlaiseksi suojuskehäksi täyttäen väliaukot satuloilla, viitoilla ja puhvelin nahoilla. Sulun ja varustuksen välille oli suurin osa intiaania asettunut, samalla kuin toiset varustivat heikompia kohtia. Kanadalainen ei nähnyt Fabiania, ei Rosaritaa, eikä ketään päällikköä. Hän otaksui niitten olevan sulun ja majavan pesien välillä, jotka olivat avonaisia joelle päin. Ei Josékaan heitä nähnyt. Tuskallisesti kuuntelivat molemmat toivoen erottavansa Fabianin tai Rosaritan äänen.
Äkkiä pamahti laukaus siltä puolen majavan sulkua, jossa nuori comanhipäällikkö oli. Sitä seurasi kova ulvonta, ja useita laukauksia kuului melkein yhtaikaa; pian näki kanadalainen näyn, joka sai veren hyytymään hänen suonissaan.
50.
TAISTELU JA VOITTO.
Hetkeksi täytyy nyt siirtyä intiaanein varustukseen. Näkymättömät viholliset olivat niin äkkiä hyökänneet heidän päällensä, että he kaikki pelon valtaamina olivat pötkineet pakoon, eikä haavojen heikontama Mustalintu tai kumpikaan rosvoista ollut voinut sitä estää! Vasta nyt kuvatulla paikalla olivat he uudelleen kokoontuneet ja mestitsi päätti sovintokeskusteluilla pettää vihollista, jota hän piti paljon lukuisampana, voidaksensa sillä välin lujentaa varustuksiansa. Näiden lähellä oli neljäkymmentä hevosta puihin sidottuna. Siihen majavan pesään, joka oli vastapäätä sitä, johon Ukkosensäde oli asettunut, oli mestitsi sulkenut donna Rosaritan, jota käytävän suulla, pyssy kädessä vartioi Punakäsi. Äärimmäisessä majavan pesässä oli Fabian kahden intiaanin vartioimana. He olivat saaneet käskyn tappaa hänet heti, ellei aijotulla hyökkäyksellä ollut menestystä. Hän ei ensinkään tiennyt, että Rosarita, joka kerran oli pelastanut hänen henkensä, oli läheisyydessä.
Isä ja poika menivät nyt siihen avonaisen paikan päähän, jossa olivat lähempänä Ukkosen sädettä ja kauimpana Rosenholzista, ja mestitsi huusi:
— Kuunnelkoon se rohkea soturi, jota apahit nimittävät Pimeäksi pilveksi ja comanhit Ukkosensäteeksi.
— Ukkosensäde ei tunne Pimeän pilven nimeä, vastasi nuori soturi. Mitä häneltä tahdotaan ja ken häntä kutsuu?