Mestitsi kääntyi isäänsä, ja molemmat hymyilivät inhottavasti, petomaisesti. — Ole varuillasi! sanoi mestitsi Punakädelle.
— Veljeni tekee väärin, sanoi comanhi; myrkyllistä käärmettä tulee peljätä sitä enemmän, kun se joskus laulaa leivosen äänellä.
— Wilson, te ammutte yhtä hyvin kuin Vilhelm Tell, sanoi englantilainen. Seuratkaa tätä nuorukaista ja suojelkaa häntä.
Nyt ilmestyivät molemmat rosvot metsän rinteelle, ja samassa astuivat Diaz ja Wilsonkin majavien tekemille suluille. Hetken katselivat nuo neljä äänettöminä toisiansa. Sitten eteni mestitsi noin kuusi askelta metsän rinteeltä, Diaz toista vertaa pitemmän matkan. Wilson jäi sululle seisomaan, nojaten pyssyynsä, Punakäsi seisoi metsän rinteellä samassa asennossa.
Vakavin askelin meni Diaz mestitsin luo ja tarttui tämän ojennettuun käteen.
— Ammu! karjasi rosvo äkkiä, laskien toisen kätensä Diazin olkapäälle. Punakäden pyssy kohosi, laukaus pamahti, luoti suhahti mestitsin korvan ohi ja sattui keskelle Diazin rintaa. Onneton horjui, mutta mestitsin voimakas käsi piti häntä pystyssä. Rosvo käytti Diazia kilpenään ja kulki takaperin silmät suunnattuina Wilsonin pyssyyn; turhaan etsi tämä paikkaa, mihin olisi voinut ampua. Mestitsi oli jo metsän rinteellä, kun Diaz viimeisen kerran ponnistaen voimiansa sieppasi puukkonsa ja iski sen hänen olkapäähänsä. Haavoitettu rosvo hypähti taaksepäin, heitti Diazin hengettömän ruumiin luotaan ja huusi:
— Tuossa on päällikkönne ruumis! Samassa katosi hän viidakkoon ja Wilsonin luoti sattui vain puitten oksiin.
Ensi hämmästys tästä inhottavasta petoksesta ei ollut vielä ohi, kun molemmat rosvot olivat jo kaukana ja mestitsi huusi:
— Ken uskaltaa tulla ottamaan valkoisen tytön ja Kotkan pojan mestitsiltä?
— Sen teen minä! huusi Wilson, hyökäten rosvon perään.