Seitsemänkolmatta ruumista, joista kahdeksantoista intiaania, oli kentällä; ainoastaan muutamat olivat vielä kiivaassa kahakassa, kun kanadalainen ja José kolmannen kerran elämässään olivat molempia rosvoja vastassa. Rosenholz heilutti tapparaansa ja hyökkäsi mestitsiä vastaan, sillä tämä oli nuorempi ja väkevämpi.
Mutta vaikka kanadalainen olikin vahva, oli mestitsi notkeampi. Hän väisti iskun ja aikoi tarttua jäntevillä käsillään Rosenholziin, kun hän, nähdessään Wilsonin uudelleen lataavan pyssynsä, luopui aikeestaan ja juoksi avonaisen paikan toiseen päähän. Täällä oli majavien kaatama puu, ja monta oksaa oli katkennut sen kaatuessa; kuivat vielä kiinni olevat oksat muodostivat jonkunlaisen suojuksen, jonka taakse mestitsi pakeni. Rosenholzin esti muuan taisteleva joukko, joka asettui hänen ja hänen vihollisensa väliin, mestitsin peräytymistä ehkäisemästä.
Mitä Josén tulee, oli hän lupauksensa mukaisesti koettanut pyssynsä perällä musertaa Punakäden pään; mutta tämä oli kirveellään väistänyt iskun, ja pyssyn pää oli mennyt murskaksi. Kun Punakäsi näki Fabianin Josén vieressä, pakeni hän saman puunrungon taakse, johon mestitsi oli asettunut. Hän latasi pyssynsä, suojuksensa takaa tähystellen molempia metsäsissejä. Ilon välähdys leimahti rosvon silmistä, sillä heti saattoi hän valita uhrinsa. Samassa huomasi José toisen kaatuneen puunrungon. Vaikkei siinä enää ollut ainoatakaan oksaa, oli korkeata ruohoa kasvanut sen ympärille ja runko oli kyllin paksu, jotta ihminen voi asettua sen taakse.
— Tule tänne heti, Rosenholz, Pian, pian! huusi José.
Rosenholz kiirehti tottelemaan Josén kehoitusta ja samassa kun hän painautui puun rungon taakse, katsahti mestitsi suojelevan puun takaa, kenen ensin ampuisi. Fabian ja Wilson olivat heittäytyneet majavan pesän taakse, eikä mestitsi nähnyt ainoatakaan vihollistansa, joitten verta hän himoitsi. Nyt alkoivat molemmat rosvot, joihin luodit eivät voineet sattua, murhaavan tulen vielä taistelevia paimenia vastaan, eikä sitä voitu estää.
— Taivaan nimessä, nuo rosvot eivät saa jäädä tuonne eivätkä päästä kynsistämme, sanoi José Rosenholzille.
— Ei tosiaankaan, vaikka henkeni menettäisin. Nuo rosvot saavat maksaa tuskat, jotka minulle ovat saattaneet.
Tätä sanoessaan kohdisti Rosenholz ainakin kahdennenkymmenennen kerran pyssynsä, mutta sitä ei voinut käyttää vihollisiin, joihin luodit eivät voineet sattua. Yhtä usein käänsi hän levottoman katseensa sille suunnalle, jossa Fabian oli. Vaikka tämä olikin suojassa Wilsonin vieressä, oli hän kuitenkin kanadalaisen hellän huolenpidon esineenä.
— Ei, ei, mutisi hän. Niin kauvan kuin nuo rosvot ovat hengissä, en voi olla levollinen. Meidän täytyy selvittää asiamme heidän kanssaan.
Hänen tätä sanoessaan kaatoi kaksi laukausta kaksi paimenta.