Rosenholzille oli tästä löydöstä hieman lohdutusta huonolle menestykselleen; hän palasi leiripaikalle. Kulkiessaan kuuli hän laukauksen metsistä.
— Se oli Josén pyssy; minä tunnen sen pamauksen; olisiko hän ollut onnellisempi kuin minä?
Taasen kuului laukaus. Sen ääni oli outo kanadalaisen korvaan ja herätti tuskallisia tunteita hänessä. Epätietoisuus vaivasi häntä, sillä olisihan tämä laukaus voinut sattua siihen, jonka hän äsken löysi. Hän riensi niin nopeasti kuin voi leiripaikalle. Taasen kuului laukaus, joka enensi hänen tuskaansa. Tälläkään kertaa se ei ollut Josén pyssyn tuttu pamaus.
Nyt kuului Josén ääni katkaisevan hiljaisuuden, joka oli vallinnut laukausten jälkeen. Äänessä oli hieman levottomuutta, mikä enensi kanadalaisen tuskaa.
— Tulkaa Jumalan tähden takaisin, don Fabian, huudahti José, jos…
Kolmas laukaus keskeytti hänen sanansa ja kun kaiku oli sen toistanut, kuunteli metsästäjä, mutta turhaan. Hetken juoksi hän vielä, sitten huusi hän kautta metsän kaikuvalla äänellä:
— Hoi, José, missä olet?
— Tässä aivan edessäsi, vastasi Josén ääni, me olemme tässä, don Fabian ja minä.
Ilon huudahdus pääsi kanadalaisen rinnasta, kun hän huomasi molemmat. Hän kertoi heille mitä oli tapahtunut.
— Paholainen suojelee sitä miestä, sanoi José, minäkin ammuin häntä osaamatta; mutta hänen seurassaan oli neljä ratsastajaa, ja yhden niistä tunsin siksi, joka nimittää itseänsä don Estevaniksi, mutta joka todella on…