— Jos pohjan soturit tahtovat yhdistää pitkät pyssynsä intiaaneihin, niin saavat he heidän kanssaan jakaa ne aarteet ja hevoset, jotka ovat etelän miesten, sekä heidän päänahkansa, ja sitten tanssivat intiaanit ja valkoiset heidän ruumiittensa ympärillä.
Rosenholz ja José katsahtivat kummastuneina toisiinsa.
— Kuules tuota pakanaa! sanoi Rosenholz suutuksissaan.
Käyttäen intiaaneille omituisia vertauksia, jatkoi hän:
— Hän luulee jaguaria sakaaliksi. Jollei Fabian olisi täällä, niin pyssyni luoti antaisi vastauksen.
Mutta intiaania ei näiden kolmen miehen vaitiolo pettänyt; hän oli varma siitä, että he olivat saarella.
— Yhtä helppoa on, alkoi hän taasen, seurata valkoisten jälkiä kuin aavikkojen puhvelin. Puhvelin jäljet ilmaisevat intiaanille sen ijän, lihavuuden tai laihuuden, sen juoksun nopeuden vieläpä päivänkin, milloin se on paikalla ollut. Uivan kätkyen, kaislikon takana on siis mies, yhtä väkevä kuin puhveli, ja pitempi kuin pisin pyssy; hänen kanssaan on puoleksi etelästä, puoleksi pohjoisesta kotoisin oleva soturi, sekä nuori soturi etelän rotua, mutta näiden liitto ensinmainitun kanssa todistaa, että he ovat etelän valkoisten vihollisia, sillä heikompi etsii aina väkevämmän ystävyyttä ja on sen puolella.
— Noiden koirien tarkka-älyisyys on hämmästyttävä, sanoi Rosenholz Josélle.
— Sanot niin, kun se on mairittelevaa sinulle, vastasi José, jonka itserakkautta oli loukattu.
— Odotan valkoisen vastausta, jatkoi Mustalintu kuunnellen. Kuulen, lisäsi hän, ainoastaan kohisevan virran ja tuulen, joka sanoo: "Valkoiset luulottelevat paljon, mikä on perätöntä; he luulevat, että intiaanien silmät ovat niskassa, että bisonin jäljet ovat näkymättömät, ettei luoti pysty kaislikkoon." Mustalintu nauraa tuulen vastaukselle.