— Aivan niin, sanoi Rosenholz ajatuksiinsa vaipuneena, mutta entä Fabian — ja tuo raadeltu mies-raukka, jota emme voi kiusaajilleen jättää; he ovat jo tarpeeksi häntä raadelleet! Jättäkäämme ainakin pako-yrityksemme siksi, kun kuu on laskeutunut ja tullut pimeä yö.
Ja ukon pää vaipui rinnoille surumielisenä, mikä suuresti vaikutti Joséhen. Sitten loi hän katseen taivaalle, jossa kuu kulki hitaasti tähtien peittämän taivaanlaen poikki.
— Olkoon menneeksi, sanoi José, asettuen toverinsa viereen. Mutta katso! Viisi tikkua on pistetty maahan, lisätkäämme kolme, niin tulee kahdeksan. Kaksitoista heitä siis on vielä hengissä. Mutta me näimme ainoastaan kymmenen joessa. En luule erehtyväni otaksuessani, että Mustalintu on lähettänyt kaksi puuttuvaa apua hakemaan.
— Se on kyllä mahdollista, vastasi Rosenholz. Molemmatkin keinot, tänne jääminen ja pakeneminen, ovat yhtä vaarallisia.
Kun metsästäjät olivat päättäneet yksinkertaisen ateriansa, johon kuului auringon paisteessa kuivattua lihaa ja karkeita maissijauhoja, lankesivat kuun säteet vinommin veden kalvoon ja varjot peittivät puun latvoja.
Oli jo tunti kulunut intiaanien yrityksestä päästä saarelle ja vaikkei ainoakaan ääni häirinnyt yön hiljaisuutta, kuunteli kuitenkin José, joka oli ollut vaipuneena ajatuksiinsa samoinkuin Rosenholz, levottomana.
— Eikö tuo kirottu kuu ensinkään laske? sanoi hän. Olen levoton; minusta tuntuu kuin tuntisin aaltojen loiskivan jalkojeni alla, eikä se ääni tule virran pyörteistä; ei ne ole puhveleitakaan, jotka näin myöhään tulevat juomaan.
Näin sanoen nousi hän ylös, katseli tarkoin jokea ylhäälle ja alhaalle, pitkin sen juoksua, mutta molemmin puolin nousi usva, peittäen kaikki läpinäkymättömällä verholla. Amerikan öiden viileys, joka seuraa päivän hehkuvaa kuumuutta, tihentää siten maan ja auringon lämmittämän veden haihtumisen tiheiksi pilviksi.
— Minä en sumulta näe mitään, sanoi José. Vähitellen vaimeni tuo epämääräinen ääni, jonka José oli kuullut, ja taasen muuttui kaikki tyyneksi ja hiljaiseksi. Kului jälleen pitkä aika, kuu laski yhä alemmaksi, tähtisikeröt kääntyivät taivaan laella, luonto uinaili vienossa levossa, kun saaren puolustajat yhtäkkiä kauhistuivat ja katselivat hämmästyneinä toisiinsa.
Molemmilta rannoilta kajahti yht'aikaa niin valtava, läpitunkeva ja kestävä ulvonta, että kun se vihdoinkin taukosi, molempien rantojen kaiku toisti sen useaan kertaan.