Sitten viittasi hän toisella kädellään haavoitettuun, joka levottomana kääntyili edestakaisin heräämättä.
Tämä liike oli vastauksena Fabianin ehdotukseen.
— Jos ei meillä ole muuta neuvoa, lausui viimeksimainittu, niin voimme ainakin kunnialla kuolla toistemme rinnalla, niinkuin haluammekin. Jos taasen voitamme, niin voimme auttaa tuota onnetonta, joka on nyt suojeltavanamme. Jos taasen menehdymme ei Jumalakaan voi moittia meitä, astuessamme hänen eteensä, siitä että olemme uhranneet ihmisen, jonka hän on suojelukseemme uskonut, kun siinä uhrasimme oman henkemme.
— Ei suinkaan, sanoi Rosenholz; mutta luottakaamme vielä Jumalaan, joka niin ihmeellisesti on meidät yhteen johtanut; mitä ei tänään tapahdu, voipi tapahtua huomenna; muonavaramme riittävät vielä. Uiminen johonkin paikkaan rannalle olisi varmaan kuolemaan antautumista, kun intiaaneja nyt on kolminkertainen määrä. Itse kuolema on vähäpätöinen seikka, sillä se on aina viimeinen apukeino, mitä voimme käyttää, kun vain on puukko kädessämme, jos meidät ehkä vangittaisiin; ja minua kauhistuttavat nuo hirveät kidutukset, joitten alaisiksi silloin joutuisimme. Oi, rakas Fabianini, nuo intiaanit pidentävät ainakin siten, että koettavat saada meidät elävinä käsiinsä, muutaman päivän onnea saada olla seurassasi.
Taasen vallitsi hiljaisuus tuossa toivonsa menettäneessä joukossa. Ajatus saada vielä olla kasvattipoikansa seurassa oli kanadalaisesta samaa, kuin pidennys, joka rikokselliselle ennen mestausta myönnetään, mutta pian tempasi Rosenholz suonenvedon tapaisesti erästä puuta, samoin kuin tuomittu rikoksellinen, joka ajatellessaan pidennystä seuraavaa kamalaa hetkeä, raivoissaan puistelee vankilansa rautaristikkoa. Kanadalaisen voimakkaasta tempauksesta vapisi koko pikku saari, ikäänkuin se olisi perustuksiltaan irtaantunut.
— Voi, noita koiria, noita perkeleitä! huudahti samassa José, joka ei voinut pidättää raivon huudahdusta. Katsokaa!
Vähitellen tunkeutui usvan läpi punertava valo ja enentyessään näytti se lähenevän ikäänkuin kasvavan tulipalon loiste.
Ja kumma kyllä, tuli liikkui veden pinnalla.
Kuinka tiheä joesta nouseva usva olikaan, hajoitti sen kuitenkin joen pinnalla uiva tulipatsas, samoinkuin aurinko pimeyden.
Metsästäjät eivät vielä ehtineet lausua kummastustansakaan tämän äkillisen valon ilmestymisestä, kun he jo arvasivat, mikä sen sai aikaan.