— Mitä siellä sitten näkee?
Ja äkkiä heidät kaikki valtasi tämä uteliaisuus ja tämä kauhu, ja kaikki he katselivat ovea kohti. Lapsi itki. Äiti nousi, ja hänkin katsoi silmät levällään ja tuijottaen ovelle päin, joka majassa vallitsevassa pimeässä näytti salaperäiseltä. Koira haukkui oliivilehdossa.
— Mikä on hätänä? — sanoi Giorgio ääneensä, vaikka hän vaivoin taisteli jo kiihoittunutta mielikuvitustaan vastaan. — Mitä te näette?
Ei yksikään naisista rohjennut vastata. Kaikki näkivät epämääräisen hahmon pimeässä hohtavan.
Silloin Giorgio lähestyi ovea. Astuessaan kynnyksen yli, leivinuunin hehku ja inhoittava löyhkä salpasi häneltä hengityksen. Hän kääntyi ja astui jälleen ulos mökistä.
— Se on viikate, — hän virkkoi.
Se oli todella seinällä riippuva viikate.
— Vai viikate!
Ja äänet surisivat jälleen sekaisin.
— Liberata! Liberata!