— Suljetaan!
Tämä puistonvartijain ääni kaikui hiljaisuudessa puiden alla.
— Suljetaan!
Huudon jälkeen tuntui hiljaisuus vielä kamalammalta. Ja tämä sana, jonka näkymättömät ihmiset täyttä kurkkua huusivat, oli molemmille rakastaville kuin kiusallisen häiritsevä sysäys. Osoittaakseen, että olivat kuulleet ja että valmistautuivat poistumaan, he jouduttivat askeleitaan. Mutta itsepäisesti äänet siellä täällä toistivat autioilla teillä:
— Suljetaan!
— Kirottua! — huudahti Ippolita tehden kärsimättömän liikkeen ja tuskastuneena vielä jouduttaen askeleitaan.
Trinita de' Monti kirkon kello soitti iltarukoukseen. Rooma näytti äärettömältä harmaalta pilveltä, joka muodottomana hiipaisi maanpintaa. Muutamat alhaalla olevien lähimpien talojen ikkunat, jotka usvassa näyttivät suuremmilta, hohtivat jo punaisina. Harvoja sadepisaroita tippui.
— Tulethan luokseni tänä yönä, aivan varmaan? — kysyi Giorgio.
— Tulen, tulen varmasti.
— Tuletko pian?