Ja hän näytti hänelle veriset naarmut.
— Kirvelevätkö ne?
Hän kävi pehmeäksi ja silitti niitä hellästi.
— Mutta koko juttu on sinun syysi — hän virkkoi. Sinä suorastaan pakoitit. Minä en tahtonut…
Sitten hymyillen:
— Oliko se juoni, päästäksesi minusta irti?
Ja vavahtaen koko ruumiiltaan:
— Mikä ruma kuolema! Mikä karvas vesi!
Hän ravisti päätään ja tunsi kuinka vesi valui korvista, haaleana kuin veri.
Luoto oli kuuma auringonpaahteessa, ruskea ja uurteinen kuin jonkun eläimen selkä; ja syvyydessä vilisi lukemattomia eläviä olentoja. Näki tyvenessä vedessä vihreiden kasvien keinuvan, pehmeinä kuin hajalla olevat hiukset. Jonkunmoinen hidas houkutus lähti tästä yksinäisestä kalliosta, joka imi itseensä taivaan lämpöä ja jakeli sitä lähistönsä olennoille.