— Sano, onko vielä pitkältä perille? kysyi Ippolita.
Veturin vihellys ilmoitti läheistä asemaa.
— Löisitkö vetoa siitä, hän jatkoi, että olemme matkustaneet liian pitkälle?
— Enpä suinkaan!
— Hyvä. Kysyhän.
— Segani-Paliano, huusi karkea ääni junaikkunan takaa.
Giorgio meni vielä hieman unisena ikkunan ääreen.
— Albano? — hän kysyi.
— Ei, hyvä herra: Segni-Paliano, vastasi mies hymyillen. Onko aikomuksenne matkustaa Albanan? Siinä tapauksessa olisi teidän pitänyt astua junasta Cecchinassa, hyvä herra.
Ippolita alkoi nauraa niin makeasti, että mister ja mistress Martlet hämmästyneinä katselivat häntä. Hänen hilpeytensä tarttui heti hänen rakastajaansakin.