Abram nosti vanhaa hattukuluaan, ja sadepisarat välkkyivät hänen valkeissa hiuksissaan. Hän ojensi selkäänsä ja seisoi hyvin suorana.
"Hyvää päivää, herra Punapeippo. Mitäs kuuluu tänä iltana? Enpä justiin muista milloinkaan nähneeni teitä ennen, mutta vasta kun kohdataan, niin kyllä tunnen hyvin. Milloinka saavuitte? Tulitte kai ylimääräisellä pikajunalla halki yön? No hyvä, ette koskaan ole ollut tervetulleempi mihinkään paikkaan elämässänne. — Antaisin aimo summan rahaa tällä samaisella hetkellä, jos tahtoisit sanoa tulleesi asettumaan tälle joenrinteelle. Mitäs pidät siitä? Minun mielestäni se on justiin niin lähellä paratiisia kuin osua saattaa maan päällä.
"Vanha Wabash on oikea punoja käännellessään ja kiemurrellessaan ja puolen matkaa sillä on kalkkikivipohja ja vesi on yhtä kaunista ja kirkasta kuin Maijan lähteessä. Ja kuulesta, mitä koreuteen tulee, herra Punapeippo, niin saat viedä koko roskan, ellei se ole kaikki aivan yhtä pyntättyä kuin naisväen keväthattu. Katsohan vain, kuinka ruoho ryömii suoraan alas niin että painuu veteen asti Oletko milloinkaan nähnyt noin korurimsuisia pajuja? Ja kunhan hiukan vuotat, niin kukkiva katinjuusto, jota kasvaa pitkin tätä välkehtivää jokivartta, on yhtä kaunis kuin puutarharuusut. Maija sanoo, että niistä tulisi kauniimmat kuin hänen omansa, jos olisivat kerratut: mutta hyvä jumala, herra Punapeippo, ovathan ne toki. Katsohan niitä vain ensin rinteellä ja sitten taas vedessä. Ja onhan meillä vähän tuonnempana tihiänään melooneja, orjantappuroita ja villiä viiniköynnöksiä ja metsäomenia ja punaisia ja mustia orapihlajia ja kuusamia ja sumakkeja ja benzoepuita ja isoja puita. Herra armahtakoon, herra Punapeippo, nämä sykomoorit ja vaahterat ja tulpaanipuut ja saarnit ja jalavat ovat niin mokoman kauniit tässä pitkin vanhan Wabashin rantoja, että nehän pannaan runokirjoihin ja niistä tehdään viisuja. Mitäs siitä ajattelet? Justiin siinä vähän matkaa takanasi seisoo viiteen haaraan jakautunut sykomoori, ja jokainen niistä viidestä on mahtavan komea puu, jonka latva pilviä hipoo ja juuret kaivautuvat vanhan joen alle; ja hiemaista ylempänä on vaahtera, jossa on kahdeksan isoa puuta yhdessä. Melkein kaikkea, mitä nimittää taitaa, voit löytää tämän vanhan Wabashin varrella, jos vain tiedät, mistä mitäkin tavoittaa.
"Niitä on perin vähän valkoisia miehiä, jotka perustavat sellaisesta, mutta intiaanien oli tapa tietää. He tulivat meloen alas kanooteillaan kalastelemaan ja pitivät leiriä justiin näitten puitten alla ja äitimuori oli ylen kiukkuinen niitten vanhoille naisille. Uutisasukkaita ei ollut niin tihiässä silloin ja piti olla tuhottoman tarkka, ettei suututtanut niitä, jotta toivat tarjolle marjavasujaan. Metsät täynnä marjoja! Niitä sai saavittain vain poimimisen vaivalla, emmekä me olleet vielä ruvenneet paljonkaan viljelemään vehnää ja se täytyi hevosselässä kuljettaa yli Ohioon jauhatettavaksi. Se käväisy vei isältä aikaa viisi päivää; ja sitten piti noiden kirottujen vanhojen intiaaniakkain tulla ja äidin täytyi antaa niille isot valkeat vehnäkakkunsa. Siitäpä hän sitten justiin tuli niin armottoman vihaiseksi. Hänen oli tapa nousta ylös yöllä, laittaa hiivansa ja leipoa ja antaa uunin jäähtyä ja kätkeä leipä ulos vehnälaariin ja ajaa sen haju ulos huoneesta hyvissä ajoin aamulla, niin että hän saattoi sanoa, että koko mökissä ei ollut ainoata kyrsääkään. Joo, jos sinä haet hyvää nokittavaa, niin marjoja on vaikka koko luomakunnalle pitkin tätä jokea; ja odotappa vain muutama päivä, kunnes huhtikuun muori on nakannut alas kuuronsa ja minä kyntänyt tuon viljapellon!"
Abram asetti jalan aidan kolmannelle poikkipuulle ja nojasi kyynäspäätä ylimpään. Kardinaali sirkutti suloisesti ja hyppeli ja kumarteli yhä lähemmä.
"Enpä ollut häävin luullut koko talveen, että enää ryhtyisin tähän peltoon. Olen kääntänyt sen nyt joka kevät neljänkymmenen vuoden aikana. Ostin sen ollessani nuori poika, justiin mennyt yhteen Maijan kanssa. Otin aika velkataakan siihen; mutta olin aina pitänyt näistä rintapelloista eikä minun osuuteni tätä vanhaa Wabashia ole ollut kaupan elikkä myytävänä kertaakaan näinä menneinä neljänäkymmenenä vuotena. Olen tarrautunut siihen kiinni ahnaasti kuin kuolema, sillä siitä minä olen aivan varma, että se on sula paratiisi. Ensi kerran kun kynnin tätä peltoa, herra Punapeippo, minä vain kajosin pintapaikkoihin. Olin justiin nainut Maijan enkä koskenut maahan liika usein koko sinä kesänä. Olen kyntänyt sen joka vuosi siitä pitäen, mutta olenpa ajatellut koko tämän talvea, kun romatismi repi toimessaan, että antaisin sen olla tänä keväänä ja tekisin siitä niityn; mutta enpä tiedä. Kerta vauhtiin päästyäni luulen, että saattaisin suoriutua vallan mainiosti enkä tuntisi sitä niin pahasti, jos sinä jäisit rohkaisemaan minua hiukan ja ennustamaan ilmoja. On vietävän vastenmielistä tunnustaa, että olen raihnautunut, ja jos sinä sanot, että on kestäminen, niin luulenpa koettavani. Pelkkä näkemisesi lämmittää vanhaa sydäntäni kerrassaan, ja jokainen hyppy, minkä teet, panee minutkin melkeinpä loikkaamaan.
"Mitä ihmettä sinä kurkistelet? Veikkonen! Luulenpa että muruja! Joku on sinua ruokkinut. Ja sinä tahdot että minä pitkittäisin samaa työtä? No minutpa keksit aivan parhaiksi, herra Punapeippo. Ruokkiako sinua? Paatpa vetoa, että minä kyllä olen halukas. Ei sinun tarvitse edes etsiä toukkia, jollet tahdo. Eiköhän vain ole niin, että sinä olet aika nälkäinen nyt justiin, kun tuo noukkiminenkin on niin hankalata näinä varhaisina kevätpäivinä. Varjele pahasta! Toivonpa, ettet tunne tulleesi liika varhain. Minä tuon sinulle kaikkea niin mieluisata kuin Punapeippo milloinkaan on toivonut varhain huomisaamuna, jos vain lupaat pysähtyä tänne ja heiskuttaa tulisoihtuharjaasi pitkin minun jokirinnettäni tänä kesänä. Nyt ei ole muruistakaan mukanani. Äläs, onpa sittenkin. Tässähän on kourallinen maissia, jotka otin Jaavan kukkoa varten, mutta siitä viis! Onhan se lihava kuin porsas nyt. Jyvät ovat isonpuoleiset ja kovat sinulle. Mutta minähän saatan niitä särkeä sinulle hiukan."
Abram aukaisi ison saranaveitsensä, ripotteli rivin jyväsiä ylimmälle poikkipuulle ja sahasi ja särki ne niin hienoksi kuin suinkin; ja kun hän pääsi pienan toiseen päähän, niin kardinaali sävähyttäen huutonsa: "tship!" kiepsahti alas ja sieppasi murusen toiselta ja pyrähti takaisin pensaaseen, koetteli, hyväksyi ja sirkutti kiitoksensa.
"No jopa nyt jotakin!" sanoi Abram silmät pyöreinä. "Pystytkö sinä sellaiseen? Niin sinä siis tosiaan olet holhokkilintu? Vieläpä parasta lajia holhokkia koko maailmassa! Teet iloiseksi jokaisen, joka näkee sinut, ja on kai itsesikin mahdollista olla iloinen. Ja olenko minä ystäväsi näköinen? Hyvä, hyvä! Minä hirviän mielelläni otankin sinut hoidokikseni, jos vain sinä huolit minusta; ja mitä ruokaan tulee, niin huomisesta pitäen otan asiakseni laittaa sinulle pikku pöydän tälle samalle pienalle joka päivä. Maija kyllä sanonee, että minä olen tullut vallan hupsuksi, mutta, siksi toiseksi, jos vain kerrankin saan hänet tänne alas katsomaan sinua, niin siinäpä on hänkin satimessa, sillä oletpa sinä korein luontokappale minkä Luoja linnuksi loi, ainakin mitä minä olen milloinkaan nähnyt. Katsoppa tuota töyhtöä, joka liehuu tuulessa! Paha on ketään kehua päin silmiä; mutta sen häpeän minä otan omalle osalleni ja sanon sinulle nyt suoraan ja vakavasti, että olet, kissa vieköön, korein kappale, minkä milloinkaan olen nähnyt.
"Mutta, Herra armias! Sinun ei sovi olla niin huoleton! Pitäisihän sinun tietää olevasi eipä paljoa muuta kuin maalitaulu. Mikset toki pysy vähän poissa näkyvistä? Tuolla tapaahan sinä pistät joka miehen silmään tämän joen varrella, ja sinun sievä, mielistelevä, lörpöttelevä olentosi ei pelasta yhtään ainutta höyhentäsi. Ampuvat, suoraan pienen punaisen sydämesi tuosta pienestä punaisesta kuorestasi, sen ne vainenkin tekevät. Se on heikkarin häpeällistä! Ja onhan sitä muka lakikin sinua suojelemassa. Ja nätti sakkokin sinunlaistesi tappamisesta, mutta ei näy kukaan siitä perustavan. Joka houkkio tahtoo näyttää tähtäämiskykyään,ja olethan sinä loistavin kappalemerkiksi koko jokivarrella.