Mies meni ulos, hiljaa painaen oven kiinni, ja vähääkään välittämättä viljapellosta astui suoraa tietä laulajaa kohti.
"Enpä tiedä, onko tämä niin vallan parasta vihlomisille ja romatismeille", mutisi hän kääntäen ylös kaulusta ja vetäen alemmas vanhaa hattua, suojatakseen kasvojansa roiskahtavilta vesitipoilta. "Eihän minun nyt oikeastaan sopisi mennä; mutta onhan lupa sanoa, että minä yhtä mielelläni kuolisin kuin olisin vastaamatta, milloin minua kutsutaan tuonne alas joen partaalle."
"Vesi vie! Vesi vie!" kaikui kardinaalin ennustus.
"Kiitos, poikaseni! Hauska kuulla sinua! Enhän juuri tarvitsisi koko ilmotusta, mutta sainpa siitä suunnan paremmin tietooni. Voin osilleen merkata pensaasi, ja iltakin on kulunut aika pitkälle ja mahtaa olla melko lähellä maatapanon aikasi. Näillä paikkein pitäisi sun jossain olla. Olisitpa potra poika, jos nyt asettuisit suoraan tuohon istumaan tai sanoisit missä olet. No, ja missä olet, häh?"
Abram kurkisteli ja vilkuili pitkin aidan sivua, pilkisteli pensaisiin ja etsiskeli lintua. Äkkiä suhahtivat siivet ja tulipunainen viiva leimahti ilmassa.
"Taisinpa säikähyttää sinut naapuripitäjään saakka", mutisi hän.
Mutta pikemminpä mies oli säikähtynyt kuin lintu pelästynyt, sillä kardinaali tulla pyrähti suoraan häntä kohti, aivan muutaman askelen päähän, ja sitten se pensaassa heiluen liritti ja luritti, tirkisteli ja kurkisteli, vihelteli katkonaisia säveliä ja ilmaisi erinomaista ihastusta nähdessään valkohapsisen vanhan miehen. Abram katsoa tuijotti kummissaan.
"Siunatkoon!" lausahti hän. "Iso kuin mustarastas, punainen kuin hehkuva hiili, ja tulee suoraan päin miestä. Sinä olet jonkun holhokki, se sinä varmasti olet. Mutta ei, et ole sitäkään. Tyystinpä menettää luontonsa jokaikinen lintu kököttäessään ohuella puikolla pienessä teräslankaisessa mökissä, ja aina ovat niiden sulat rytistyneet. Mutta sinuapa ei ole nähty häkin sisällä, sillä sinulla on jokaikinen sulka paikallaan. Olethan sinä koreampi kuin punaisin silkkivaate. Ja tuon heiskunnan ja pyörinnän ja mahtavan astunnan olet sinä saanut itsensä Luojan suurissa metsissä, oppinut ajamaan tuulessa ja ammahtamaan yli vetten. Häkki ei kyllä koskaan ole kiusannut sinua. Mutta jonkun holhokki sinä sittenkin ihan varmaan olet. Ja minä näytän siltä mieheltä ja sinä koetat selittää sitä minulle, hiis vie!"
Kumartuneena Abramiin päin kardinaali käänteli päätään puoleen ja toiseen, kurkisteli ja viserteli ja odotti vastausta — "tship, tship", — pieneltä kultakiharaiselta tyttöseltä, mutta sitäpä ei mies millään keinoin saattanut tietää.
"No se on sitten yhtä varmaa kuin köyhän kuolema", sanoi hän. "Sinä luulet tuntevasi minut ja yrität kertoa minulle jotakin. Toivoisinpa tottastenkin tietäväni mitä haluat. Aiotko sanoa minulle 'hyvää päivää?' Hyvä, enpä usko kenenkään olevan kohteliaampi minua, mikäli tiedän."