Iltapäivä oli puolissa, kun Abram käänsi Nancyn ja läksi kyntämään vakoa, joka vei suoraan sumakille. Hän aikoi pysähtyä siellä, sitoa hevosen aitaan ja lähteä joen rannalle varjoon tervehtimään kardinaalia. Oli hyvin kuuma, ja helle tuntui niin ankaralta, että hän sydämessään nautti siitä, että pääsisi vaon päähän ja saisi levähdyksen, jonka oli itselleen määrännyt.
Päivälliskellon nopeat tarmokkaat lyönnit: "Pim, pam!" leikkasivat ilmaa selvästi ja terävästi. Nykäisten pysäytti Abram hevosen. Sehän oli varoitus, jonka Maija oli luvannut lähettää hänelle, jos näkisi pyssyniekkoja otustelijoita. Hän varjosti silmiänsä kädellään ja tarkasteli ilmapiiriä kulmat kurtussa ja silmät siirollaan. Ensin pilkahti hänen silmäänsä pyssynputkella häilyvä valonvälkähdys, ja sitten hän saattoi erottaa metsästäjän asuun puetun miehen verkalleen vaeltavan alas kujaa pitkin.
Kerkeästi Abram sitaisi Nancyn aitaan. Kiirehtien niin nopeaan kuin taisi hän saapui vastapäiselle kulmaukselle ja nakerteli siinä nuorta vehnänkortta sekä katseli kuin muina miehinä maisemaa, kun metsästäjä kulki sivuitse.
"Päivää!" virkkoi hän perin ystävällisellä äänellä.
Metsästäjä vaelsi edelleen kohottamatta katsettaan tai antamatta kuuluvaa vastausta. Ystävällisestä, vanhanaikuisesta Abramista tuntui tällainen mitä töykeimmältä epäkohteliaisuudelta; ja hänen silmänsä välähti ja hänen äänensä soinnahti vähän väkinäiseltä, kun hän nosti kättä haluten puhutella miestä.
"Pysähtykää hetkiseksi, ystäväni", lausui hän. "Koska te olette minun maillani, lienen oikeutettu kysäisemään, oletteko nähnyt moniaita asettamiani tauluja, jotka koskevat pyssyn käyttöä?"
"En minä ole sokea", vastasi metsämies; "ja minun kasvatustani on hoidettu niinkin laajasti, että voin saada selon ilmoituksistanne. Niin monet ja isot ne sitäpaitsi ovatkin, että luulisin, ukkoseni, voivani lukea ne, vaikka minulla ei olisi silmiäkään."
Tuskin peitetty pilkkahymy ja nimitys "ukkoseni" satutti hytkähdyttävästi Abramin hermoja, vaikka olikin jo kuusissakymmenissä ja rauhan mies. Välke hänen silmissään kävi tiukemmaksi ja hartiat kohosivat huomattavasti, kun hän vastasi:
"Minäpä tarkoitinkin ne luettavaksi ja ymmärrettäväksi! Valtatiestä, joka sivuuttaa tuvan tuolla töyräällä, suoraan joelle ja tämän pellon viimeisestä raja-aidasta samaan jokeen on kaikki minun maatani, ja taulut ovat täydessä voimassa jokaista sen jalkaa kohti. Vielä lujemmin kuin muina aikoina juuri kesäkuussa, jolloin joka toisessa pensaassa ja mättäässä asustaa nuori lintuperhe. Taulujen on määrä ylläpitää lainlaatijain säädöksiä ja auttaa suojelemaan metsänriistaa ja laululintuja; ja teidän olisi ehkä hyvä panna merkille, että minä en ole niin lopen vanha, vaan että pystyn puolustamaan oikeuksiani ketä elävää miestä vastaan tahansa."
Epäilemättä oli metsästäjän äänessä suurempi annos kunnioitusta hänen kysyessään: "Olisiko se teistä rikkomus, jos mies ilman muuta käy teidän maittenne poikki linja-aitaa pitkin päästäkseen erään ystävän tilalle?"