"Herra siunatkoon poikaa!" sanoi hän. "Etkö sinä ole kyllin viisas tietääksesi, että minä olen äitisi, vaikkei kukaan vaimoihminen sitä suoraan sanoisi? Jollei noin iso mies sitä muutoin tiedä, niin opi se nyt äläkä milloinkaan unohda. Jos nainen on naimisissa yhden miehen kanssa tulee hänestä kaikkien miesten vaimo, kun hän kerran on saanut kokea, mitä on vaimona oleminen. Ja kun kerran vaimon sydämen alla on poikalapsi aloittanut elämänmatkansa, on hän kaikkien miesten äiti, sillä äitien sydämet ovat koko maailmassa samat. Herra varjelkoon sinua, poikanen, olenhan minä toki sinun äitisi!"
Hän kietoi paksun huivin, jonka oli pojalle kutonut, tiukemmin hänen rintansa ympäri ja veti lakin syvemmäs korville, mutta kiskaisten sen pois ja pistäen kainaloonsa Freckles tarttui vaimon karkeaan punaiseen käteen ja painoi siihen pitkän suudelman. Sitten hän riensi tiehensä salatakseen onnelliset, kiusalliset kyyneleet, jotka pulppusivat suoraan hänen paisuvasta sydämestään.
Hillittömästi nyyhkyttäen syöksähti vaimo viereiseen huoneeseen ja heittäytyi miehensä syliin.
"Voi sitä poika parkaa!" päivitteli hän. "Voi sitä äiditöntä poika poloista! Hän ihan murtaa sydämeni!"
Duncanin käsivarsi kiertyi tiukasti vaimon ympäri. Isolla ruskealla kädellä hän lemmekkäästi silitteli karheita punertavia hiuksia.
"Sinä olet hyvä vaimo, Sarah!" sanoi mies. "Oikein hyvä vaimo sinä olet. Sinähän puhut toisinaan kuin Jumalan pyhät profeetat. Jos minä olisin nyt ollut sinun sijassasi, niin olisinhan minäkin tuntenut tuota samaa ja myöskin tiennyt mitä piti sanoa. Mutta, lempo soikoon, minä olisin änkännyt ja tankannut enkä saanut suustani mitään, joka olisi kelvannut. Mutta sinä, Sarah! Näitkös, eukko, hänen silmiään? Kun hän läksi, näytti kuin kirkas pyhyyden valo kulkeneen hänen ylitsensä ja asettuneen hänen päällensä. Sinusta erotessaan poika oli niin onnellinen, ettei osannut enää puhua. Ja kuinka minä nyt olenkaan ylpeä sinusta, Sarah! Enpä vainenkaan vaihtaisi sinua ja osuuttani Limberlostissa minkään kuninkaan kanssa maailmassa."
Hän hellitti otteensa ja laskien raskaan käden vaimon kummallekin olalle katseli tätä suoraan silmiin.
"Sinä olet priima tavaraa, sinä, Sarah! Juuri priima tavaraa!" sanoi hän.
Sarah Duncan seisoi yksin keskellä kaksihuoneista hirsimökkiään, nosteli luisevia, kynsimäisiä käsiään, jotka punoittivat alituisesta kuuman veden pitelemisestä ja olivat kylmästä karheat ja sierottumia täynnä ja jotka ainainen taistelu suomudan kanssa oli koristanut mustilla viivoilla ja palohaavat kovettaneet, ja tuijotti niihin kummastellen.
"Koreat kädet todellakin!" jupisi hän. "Mutta noita on vastikään mies suudellut. Vieläpä sellainen mies! Parempi kuin Jumala milloinkaan on parastaankin yrittäen luonut. Duncan ei tahdo vaihtaa kuninkaankaan kanssa! No, en minäkään tahtoisi vaihtaa kuningattaren kanssa, jolla on palatsi ja samettihameet ja pähkinänkokoiset timantit ja sata vierasta päivässä päällepäätteeksi. Näitä käsiä on kunnioitettu niin suuresti, etten totta maar tiedä, voinko enää pistää niitä astiaveteen. Mutta se suudelma ei voi pesussakaan lähteä pois. Ei mikään voi ottaa sitä minulta, se pysyy minulla kuolemaani saakka. Herrainen aika, olenpa minä koppava! Suudella näitä vanhoja kynsiä! No, jopa nyt jotakin!"