Freckles tarttui hänen hameeseensa, kun hän kääntyi pois.
"Minä lupaan nukkua viiden minuutin päästä", sanoi hän, "jos toimitatte vielä erään asian puolestani. Kutsukaa tänne isänne! Voi, lähettäkää heti sana hänelle! Kuinka jaksankaan odottaa, kunnes hän saapuu!"
Hetkisen keiju seisoi häntä silmäillen. Sitten läikähti tumma puna hänen suloisille kasvoilleen. Leuka alkoi hermostuneesti vavahdella, ja kyyneliä kihosi silmiin. Kädet puristuivat rinnalle, ikäänkuin hän olisi tukehtumaisillaan. Yhä tiukemmaksi kävi Frecklesin ote, kunnes hän veti tytön viereensä. Sitten Freckles kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja painoi hänen kasvonsa patjalle.
"Älkää itkekö, keijukaiseni! Älkää Herran tähden!" rukoili hän. "Minä en voi sitä kestää. Teidän täytyy sanoa minulle miksi…"
Tyttö ravisti päätänsä.
"Se ei ole oikein, keiju", sanoi Freckles. "Te saitte minut puhumaan, kun se teki yhtä kipeää kuin jos olisi sydämen riistänyt rinnastani. Ja te tahdoitte tehdä minulle kaikesta taivaan — niin juuri, taivaan eikä mitään muuta. Jos nyt olen niin paljon merkitsevämpi kuin tunti sitten, niin voin kukaties keksiä keinon, kuinka tästä selvitään. Tahdottehan sanoa minulle, miksi itkette?" puheli hän hyväilevästi ja painoi poskensa tytön hiuksia vasten.
Mutta tyttö pudisti taas päätänsä. Freckles ponnisti aivojaan tarmokkaaseen ajatustyöhön.
"Ehkä osaan arvata", kuiskasi hän. "Annatteko minun koettaa kolme kertaa?"
Suostumus tuli mahdollisimman heikosti.
"Te ette tahtonut, että saisin tietää nimeni", arvasi Freckles.