"Enkä siedäkään", vastasi Freckles, "jos se on joku tuntematon, mutta tehän tulette McLeanin luota, eikö niin?"
"Hitto vieköön McLeanin!" sanoi Wessner.
Freckles puristi sauvaansa, niin että rystyset alkoivat punertaa.
"Tosissanneko niin sanotte?" kysyi hän mitä kohteliaimmin.
"Niinpä kylläkin", sanoi Wessner. "Ja niin sanoisi joka mies työmaalla jolleivät olisi liika suuria pelkureita sanoakseen mitään, paitsi ehkä tuo vanha hölmö skotlantilainen, Duncan. Puristaa hengen meistä kaikista. Teettää työtä kuin koirilla ja maksaa nälkäpalkkoja ja itse käärii kokoon miljoonia ja elää kuin prinssi."
Vihreitä välähdyksiä alkoi salamoida Frecklesin harmaissa silmissä.
"Wessner", sanoi hän pontevasti, "mitäs sitten valehtelette, kun siitä valeesta pääsette? Onhan joka mies työmaalla vahva ja terve ja saa palkan ansionsa mukaan, ja kohtelu on sellaista kuin herrasmieheltä saa. Mitä tulee siihen, että isäntä eläisi kuin prinssi, niin syöhän hän samaa ruokaa kuin te joka siunattu päivä."
Wessner ei ollut syntynyt diplomaatiksi, mutta huomasi nyt olevansa väärällä tiellä ja yritti toista.
"Mitäs arvelisit, jos saisit aimo rahaläjän tarvitsematta kättäkään nostaa?" kysyi hän.
"Hm!" sanoi Freckles. "Oletteko ollut Chikagossa ja keinotellut vehnäkaupoissa, niin että nyt tahdotte antaa minulle ystävällisen vihjauksen, kuinka minun pitäisi sijoittaa rahani?"
Wessner tuli likemmäksi.