"Kuulehan, veli hopea", sanoi hän, "jos sallit minun antaa sinulle viittauksen, niin voin auttaa sinua tienaamaan viisi sataa käteistä eikä sinun tarvitse poiketa askeltakaan polultasi."
Freckles säpsähti.
"Älkää pelätkö, vaan puhukaa suu puhtaaksi", sanoi hän. "Paitsi lintuja ja eläimiä ei Limberlostissa ole kristinsielua, ellei joku teidän kaltaisianne hiiviskele häiritsemässä laillisten asujanten rauhaa."
"Ei kukaan minun ystävistäni ole täällä", vastasi Wessner. "Ei kukaan tiedä minun tulleen paitsi musta — tarkoitan, eräs ystäväni. Jos tahdot kuulla järkeä ja toimia viisaasti, voi hän tulla sinua tapaamaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Me voimme sopia kaikesta mitä tarvitaan Juoni on niin lemmon helppo ja yksinkertainen."
"Niinpä lienee, koska te olette sitä johtamassa", sanoi Freckles. Mutta hän huoahti helpotuksesta kuullessaan, että he olivat kahden kesken.
Wessneriin ei mikään pystynyt. "Lyödäänpä vaikka vetoa. Ajattelehan nyt, Freckles. Tässä aherretaan kuin orjat ja palkkana on vaivaiset kolmekymmentä dollaria kuussa, mutta nyt tarjoutuu tilaisuus siepata viisi sataa yhdessä päivässä. Ethän sinä suinkaan voi olla niin hullu, että heität ne menemään?"
"No kuinka te olette tuumineet; että varastaisin ne rahat?" kysyi
Freckles. "Vai pitääkö minun vain löytää ne linjaltani?"
"Niin juuri, Freckles", tokaisi hollantilainen. "Sinä saat vain löytää ne. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, ei tietää mitään. Sinä määräät vain jonkun aamun, jolloin käyt pitkin rämeen läntistä puolta, ja sitten käännyt ympäri ja tulet takaisin samaa tietä, ja rahat on sinun. Voiko mikään olla sen helpompaa, häh?"
"Riippuu kokonaan miehestä", sanoi Freckles. Leivon liverrys pilvissä heidän yllänsä ei ollut herttaisempi kuin hänen äänensä. "Toisista se tuntunee helpolta kuin hengitys, eikä toisia voisi siihen pakottaa, vaikka puristaisi viimeisen veren heidän sydämestään. Enkä minä ole sellainen mies, joka lähden mokomaan hommaan side silmillä, sillä nähkääs, haiskahtaahan se isännän luottamuksen pettämiseltä, ja minä olen palvellut häntä niin uskollisesti kuin osaan. Teidän täytyy selittää juttu minulle niin, että sen oikein ymmärrän."
"Sehän on niin vietävän yksinkertainen", toisti Wessner, "etten oikein kehtaa niin yksinkertaista asiaa selittääkään. Sinähän tiedät, että jotkut puut täällä ovat kerrassaan kuin kultakaivoksia. Varsinkin kolme. Kaksi on sisempänä, mutta yksi aivan kiinni linjassa. Niin, siihenhän se vanha hupsu skotlantilainen isäntäsi omin käsin naulasi piikkilangan kiinni. Ei hän edes hoksannut, että puu oli kuorittu, eikä nähnyt mikä se puu oli. Jos tahdot pysyä tällä puolen vain yhden päivän, niin ehdimme sen kaataa ja lastata ja laittaa kuntoon ajaaksemme sen illalla pois. Seuraavana aamuna sinä voit sen keksiä, ilmoittaa ja olla innokkaimpana miehenä meitä hakemassa. Kyllä me tiedämme, minne se viedään hyvään turvaan. McLean on näet lyönyt parin miehen kanssa vetoa siitä, ettei Limberlostista löydy ainoatakaan verestä kantoa. Todistajia on kyllä, jotka voivat vannoa, ja minäkin tiedän kolme sellaista. Siinä on tuhat käteistä, ja tuo puu on ainakin saman arvoinen. Jaa-a, oikea kultakaivos se on, sen minä sanon, ja juuri viisi sataa siitä on sinun. Vaaraa ei sinulla ole lainkaan, sillä McLeanin sinä olet niin kerrassaan pimittänyt, että voit myydä vaikka koko rämeen, eikä hän hitustakaan epäile sinua. Mitäs tuumaat?"