Piu! suhahti hänen nyrkkinsä Wessnerin kasvoihin, ja samalla hän vilahti vähän matkaa ohitse.
"Olisitteko ehkä hyvä ja lurittaisitte vähän vilkkaammin?" huohotti hän ja läimäytti vastustajaa korvalle, hypäten taas heti taaksepäin. Wessner huitaisi häntä kohti sokeassa raivossa. Äkäten tilaisuuden Freckles unohti säällisen sodan lait ja potkaisi häntä raskaalla saappaallaan mahaan, jolloin toinen lysähti kokoon ja kaatui maahan. Vilauksessa Freckles oli hänen päällään. Vähään aikaan ei McLean voinut nähdä mitä tapahtui. "Apuun! Lähde apuun nyt!" komensi hän itseään, mutta niin voimakas oli hänen halunsa nähdä pojan voittavan yksin, ettei hän voinut liikahtaa paikaltaan.
Viimein Freckles hyppäsi pystyyn ja harppasi taaksepäin. "Seis!" kirkui hän kuin vimmattu. "Nouskaa ylös, herra Wessner, älkääkä pelätkö, että siitä suutun. Minä sallin teidän käyttää ylimääräistä kättäkin ja yhtäkaikki höyhennän teidät oikein mielikseni. Kuulitteko, että määräsin väliajan? Tahdotteko nousta ja jatkaa ottelua?"
Ponnistellessaan seisaalle Wessner näytti tappotanterelta, sillä hänen vaatteensa olivat siekaleina ja kädet ja kasvot vuotivat verta.
"Kai… kai minä olen saanut tarpeeksi", murisi hän.
"Oo, oletteko?" ulvoi Freckles. "Sitäpä ette te määrää. Te tulette tänne minun maalleni, valehtelette minulle isännästäni ja yllytätte minua suorastaan varastamaan hänen taskuistaan. Tahdotteko nyt nousta ja ottaa rohtonne kuin mies vai työnnänkö sen alas kurkkuunne kuin pikku lapselle? Minä en ole saanut tarpeeksi. Nythän olen vasta päässyt alkuun. Pitäkää varanne siinä!"
Hän karkasi Wessnerin kimppuun ja kaatoi hänet maahan. Hän leipoi ja mukiloi vastarintaan kykenemätöntä miestä, kunnes tämä makasi velttona eikä voittaja enää jaksanut kättänsä nostaa. Sitten hän nousi ja peräytyi henkeään vetäen. Saatuaan vähän ilmaa keuhkoihinsa hän kiljahti: "Seis!" Mutta Wessner makasi liikkumattomana.
Freckles tarkkasi häntä tutkivin silmin ja näki lopulta, että mies oli kerrassaan lamassa. Hän kumartui uhrinsa puoleen, tarttui häntä niskaan ja kiskaisi hänet seisomaan polvilleen. Wessner oli näöltään kuin suomittu koira ja lisää kuritusta peläten pyrskähti säälittävään itkuun, niin että kyyneleet pieninä purosina huuhtelivat verta ja lokaa hänen poskiltaan. Freckles peräytyi taaskin ja katseli tuikeasti Wessneriin, mutta äkkiä vihainen katsanto ja rumentavan vastenmielinen puna katosi pojan kasvoilta. Hän sipaisi kädellään ohimossa olevaa naarmua, josta valui hieno punainen juova, ja pyyhkäisi hiukset keveästi otsaltaan. Kasvot saivat samassa viattoman keruubin ilmeen, ja ääni oli kuin hautovalla kyyhkysellä, mutta silmissä tuikki ilkamoiva koirankuri.
Hän silmäili ympärillensä, kunnes huomasi sauvansa, otti sen ja pyöritti sitä kuin rummunlyöjä, tuikkasi sen lokaan pystyyn ja marssi Wessnerin luo varpaillaan, konemaisesti, ikäänkuin tanssinukke. Kumartuen miespoloisen puoleen Freckles kiersi käsivartensa hänen ruumiinsa ympärille ja auttoi hänet jalkeille.
"Varovasti nyt", huomautti hän, "olkaa varovainen, Freddy, muutoin voitte satuttaa minua".