Hän kaivoi takataskustaan nenäliinan ja kuivasi hellästi Wessnerin silmät ja nenän.
"Tule, Freddy poikaseni", kehoitti hän Wessneriä, "pikku poikain on jo aika lähteä kotiin. Minulla on työni tehtävänä enkä voi pitää sinulle seuraa enää tänään. Tule takaisin huomenna; jollet ole vielä saanut tarpeeksesi, niin otetaan näytäntö uudelleen. Älähän nyt tuijota minuun noin hurjasti. Tekisi mieleni syödä sinut, mutta ei ole varaa. Säästöni ovat kunnialliset ja hitaasti tulevat, eikä minulla ole rahoja kaikkeen siihen karvasveteen, mikä olisi nieltävä saadakseni sisälmykseni sinusta puhtaiksi."
Taaskin tunsi McLean tarvetta sekaantua jupakkaan. Freckles peräytyi, kun Wessner horjuen kuin tukkihumalassa lähti polulle; hän oli todella sen näköinen kuin jos villikissat olisivat häntä raastaneet.
Sauva lennähti korkealle ilmaan, ja siepaten sen taas kiinni niin taitavasti kuin oli pitkällä harjoituskaudellaan oppinut poika pyöritti sitä hetkisen, työnsi otsalta tuuheat hiuksensa ja läksi seuraamaan Wessneriä. Mutta kun Freckles oli iiriläinen, ei hän voinut olla ääneti, ja nyt raikahti hänen heleä tenorinsa, vaikka ääni toisinaan pahasti pettikin, kun oli vaikea hengittää.
Se poika Hollannist', se poika Hollannist'. Ei koskaan poika Irlannist' apua huuda hädissään, vaan poika Hollannist', vaan poika Hollannist'.
Wessner kääntyi ja mutisi: "Miksi sinä seuraat minua? Mitä sinä vielä aiot?"
Freckles haastoi koko Limberlostin todistamaan. "Mikä kiittämätön otus! Minä kun tässä näen vaivaa ja yritän näyttää hänelle tietä alueeltani sotilaallisin kunnianosoituksin."
Sitten hän täydellisesti muutti nuottia ja lisäsi: "Minäpä sanon syyn, Freddy. Isäntä, näetkös, saattaa minä hetkenä hyvänsä tulla ratsastaen tätä tietä, ja hänen pieni tammansa on niin vauhko, että jos se arvaamatta keksisi sinut tuollaisessa tilassa, se pysähtyisi niin äkkiä, että herra McLean lentäisi suinpäin sen kaulan ylitse. En tahdo sillä suinkaan halventaa tamman makua", lisäsi hän kiireesti.
Wessner ärähti karkean kirouksen, ja Freckles nauroi makeasti.
"Sellaiset kiitokset jalomielinen teko aina saa", puhui hän. "Tässä minä laiminlyön toimeni turvatakseni kotimatkasi ja sinä puhut minulle noin hirveitä sanoja. Freddy", kysyi hän tiukasti, "tahdotko, että saippuoin kitasi? Sinä et näytä sitä älyävän, mutta jos töksähtäisit herra McLeanin eteen nykyisessä tilassasi, enkä minä saisi selittää asioita, niin hän ehkä kiskoisi maksan ulos nahoistasi, etkä toki tahtone, että niin hieno herra näkisi sen olevan valkoisen."