Wessner kiivi kalmankalpeaksi likansakin alla ja yritti hoippuvaa juoksua.
"No, katsokaa nyt sen miehen tapoja!" päivitteli Freckles. "Lähtee tiehensä kiittämättä kaikesta siitä vaivasta, mitä olen nähnyt häntä huvittaakseni."
Freckles pyöritti keppiänsä ja seisoi kuin sotilas "asennossa", kunnes Wessner oli päässyt pois aukeamalta, mutta se olikin näytännön viime kohtaus. Kun poika kääntyi takaisin, olivat hänen kasvonsa kuolonkalpeat ja jäsenet vapisivat. Hän huojui kaapilleen, avasi sen ja otti esiin palasen liinakangasta. Hän kostutti sitä veteen, istuutui penkille ja pyyhki verta ja lokaa kasvoiltaan, ja henki kulki vinkuen yhteenpurtujen hampaiden lomitse. Kaikesta ponnistuksesta huolimatta hän värisi kivusta ja kiihtymyksestä. Hän otti oikean hihansa napit auki ja kääntäen sen ylös paljasti siniviiruisen, vahankarvaisen silvotun käsivartensa, joka oli koko pahasti kolhitun näköinen, sillä verta tihkui monesta pienestä reiästä. Siihen oli näet Wessnerin onnistunut iskeä hampaansa. Nähdessään käsivartensa tilan hän antoi itselleen anteeksi sen potkun, jonka oli täräyttänyt Wessnerin mahaan, ja kirosi sydämensä pohjasta.
"Freckles, Freckles!" kuului McLeanin ääni.
Freckles vetäisi hihansa alas ja nousi paikaltaan.
"Antakaa anteeksi, sir", sanoi hän. "Varmaankin käsitätte, että luulin olevani yksin."
McLean painoi hänet varovaisesti takaisin penkille ja kumartuen hänen puoleensa avasi sidekotelon, jota kuljetti mukanaan yhtä säännöllisesti kuin revolveriaan ja kelloaan, sillä haavoja ja vammoja sattui joka päivä työläisten kesken.
Hän tarttui loukattuun käsivarteen, kääri hihan ylös, hautoi ja sitoi haavat. Hän tutki Frecklesin päätä ja ruumista ja pääsi varmuuteen siitä, että mitään vakavaa vauriota ei ollut tapahtunut, vaikka pojan osaksi tullut julma pitely ihan hirvitti isäntää. Sitten hän sulki kotelon, pisti sen taskuunsa ja istuutui Frecklesin viereen. Komeana hänen ympärillänsä avautui paikan kuvaamaton kauneus, mutta hän näki vain kärsivän pojan, joka diplomaatin tavoin oli houkutellut esille haluamansa tiedot, kysellyt kuin tuomari, taistellut kuin turkkilainen ja juhlinut voittoaan kuin paras paholainen.
Kun tuska vaimeni ja Frecklesin sydämen jyskytys tasaantui, katsoi hän syrjäsilmällä isäntäänsä. Mitenkä oli McLean tullut paikalle ja kuinka kauan hän oli siinä ollut? Poika ei tohtinut sitä kysyä. Viimein hän nousi, meni kaapilleen, otti revolverin ja piikkilanka-sakset ja sulki oven. Sitten hän kääntyi McLeaniin.
"Onko teillä määräyksiä minulle annettavana, sir?" kysyi hän.