"On", vastasi McLean, "on minulla, ja sinun on säntilleen noudatettava niitä. Anna minulle nuo sakset ja mene suoraan kotiin. Sukella kuumimpaan kylpyyn, minkä nahkasi voi kestää ja sitten heti vuoteeseen. Nyt nopeaan!"
"Herra McLean", sanoi Freckles, "minun täytyy mainita teille se ikävä asia, että iltapäiväretki linjalla vielä on tekemättä. Nähkääs, minä olin juuri lähdössä, ja se tapahtui oikeaan aikaan, kun tänne saapui muuan herrasmies, ja me jouduimme kuumanpuoleiseen väittelyyn. Asia on meidän kesken joko lopussa tahi vasta aivan alullaan, mutta miten lieneekään, myöhästynyt minä olen, niin etten ole päässyt lähtemään vielä vuorolleni. Täytyy mennä heti paikalla, sillä eräs puu minun täytyy löytää ennen päivän laskua.
"Sinä urhoollinen pikku hupsu!" murisi McLean. "Ethän sinä voi tehdä matkaasi. Epäilen, pääsetkö edes Duncanille asti. Etkö itse tunne, milloin olet ihan lopussa? Sinä menet maata; minä päätän työsi."
"Ei koskaan!" väitti Freckles. "Olinhan minä vähän niinkuin lopussa äsken, minuutti sitten. Mutta nyt olen jälleen kunnossa. Nuo ratsastussaappaat ovat aivan liika matalat. Päivä on helteinen ja matkaa runsaasti seitsemän peninkulmaa, sir. Ei koskaan!"
Ojentautuessaan ottamaan saksia hän kaatui maahan ja silmät painuivat umpeen. McLean nosti hänet lepäämään sammalille ja käytti hajusuolan apua. Kun Freckles palasi tajuihinsa, kiiruhti McLean Duncanin asunnolle ja käski vaimon laittaa valmiiksi kuuman kylvyn ja tuomaan vajasta Nellien. Kunnon eukko täytti heti pesukattilan vedellä ja pisti alle räiskyvän tulen. Sitten hän siirsi tallisammion alustaltaan ja vieritti sen keittiöön.
Kun McLean palasi taluttaen Nellietä ja pidellen Frecklesiä sen selässä, oli eukko jo valmiina apuun. Johtajan kanssa hän laski Frecklesin ammeeseen ja valeli häntä kuumalla vedellä, kunnes poika vallan kiemurteli. He valelivat, hieroivat ja harjasivat häntä. Sitten he päästivät kuuman veden pois ja tukkivat hänen hikireikänsä kylmällä.
Viimein he nostivat hänet lattialle ja hieroivat, takoivat ja leipoivat häntä, niin että hän rukoili armoa. Kun he veivät hänet sänkyyn, ummisti hän silmänsä, mutta hetken perästä ne taas aukenivat.
"McLean", huusi hän, "puu! Voi, katsokaa sitä puuta!"
McLean kumartui hänen puoleensa. "Mitä puuta?"
"En tiedä tarkalleen, sir, mutta se on itälinjalla, ja piikkilanka on siihen kiinnitetty. Hän kehui, että olitte itse naulannut siihen langan. Kyllä te tunnette sen siitä, että puu on kuorittu jostakin paikasta alapuolella aivan paljaaksi, ja viisi sataa hän tarjosi minulle, jos… minä… pettäisin teidät… sir."