Sitten hän kapusi vaunuihin, jotka vierivät pois. Freckles kiiruhti rämeelle. Hän oli hieman jälessä, mutta saattoi kumminkin nähdä miehet. Ennenkuin hän tavoitti heidät, olivat he poikenneet läntiseltä tieltä ja painuneet rämeen itäpuoleen.
He pysähtyivät mahdottoman suuren kaatuneen puun luo. Se oli sahattu poikki lähes kolmen jalan korkeudelta maasta ja runsaasti kolmen neljänneksen verran läpimitasta; se oli kaatunut itäänpäin, mutta runko oli vielä kannossa kiinni. Viidakko oli melkein läpipääsemätön, mutta Duncan tunkeutui sinne ja rupesi sorkkaraudalla koputtelemaan runkoa, saadakseen selville, kuinka pitkältä se oli ontto, jotta he tietäisivät, mistä katkaista. Heidän odottaessaan hänen päätöstään lensi sen aukosta iso musta lintu, joka purjehti pois heidän päittensä ylitse.
Freckles hyppi vimmatusti. "Minun kanani! Voi, siinähän ovat minun kanani!" kirkui hän. "Voi, Duncan, tulkaa joutuin! Te olette löytänyt kallisten kanojeni pesän!"
Duncan riensi ontelon suulle, mutta Freckles ennätti edelle. Hän murtautui myrkyllisten köynnösten ja pensasten läpi vaaraa ajattelematta ja kapusi kannon huipulle, Duncanin saapuessa hän karjui kuin villi.
"Se on muninut!" kiljui hän. "Voi, minun iso kanani on muninut ja hautonut minulle pienen kanan, ja vielä siinä on yksi muna. Minä voin sen nähdä kokonaan… kuinka hassunkurisen näköinen valkea pienokainen se on! Duncan, voitteko nähdä pienen valkean kanaseni?"
Duncan saattoi helposti nähdä sen ja samoin kuka muu tahansa. Freckles kömpi sisälle onteloon ja hellävaroen kantoi päivänvaloon lehdillä sisustetussa hatussaan sähisevän, silmiään räpyttelevän pikku olennon. Miehet ihastelivat sitä niin, että Frecklesin tuli hyvä mieli. Hän oli unohtanut koskaan olleensakaan kipeä ja jäykkä jäsenistään ja sukoili sitä kaikin mahdollisin hyväilynimityksin.
Duncan keräili kapistuksiaan kokoon. "Pois, pojat!" sanoi hän iloisesti. "Tähän runkoon ei käy koskeminen, ennenkuin Frecklesin kanaset ovat hommansa lopettaneet. Paras suoria tiehensä. Etköhän vie sitä takaisin, Freckles? Sehän on juuri päässyt kuoresta ja saattaa vilustua. Huomenna sinulla kaiketi on kaksi."
Freckles kömpi taas onteloon ja laski pienokaisen hellästi munan viereen. Takaisin tultuaan hän sanoi: "Teinpä tuhmasti, kun en tuonut munaakin poikasen mukana, mutta pelkäsin koskea siihen. Se on muodoltaan kuin kananmuna, mutta isompi kuin kalkkunan ja väri koreinta sinistä, ja siinä on isoja ruskeita täpliä, aivan kuin kirjassa sanottiin Mutta ette ole koskaan nähneet mitään niin omituista kuin tuo muna oli siinä lahon puun keltuaisella ja vieressä hullunkurinen nahkanaamainen valkea poikanen."
"Minäpä sanon sinulle jotakin", lausui muuan ajomiehistä. "Oletko koskaan kuullut puhuttavan siitä Lintunaisesta, joka raahaa konetta ympäri maata ja ottaa kuvia? Hän otti kuvan viime kesänä Jim-veljeni maalta, ja Jim on niin hassahtanut sellaiseen, että heittää kyntämisen ja juoksee sen naisen perässä aina kun löytää pesän. Hän auttaa naista mikäli voi niitä löytämään ja saa sitten kuvan siitä hyvästä. Jim on niin koppava kuvistaan, että pitää niitä raamatussaan. Niitä hän sitten näyttelee joka vieraalleen ja rehentelee sillä, kuinka on auttanut naista niitä ottamaan. Jos tahdot olla nokkela, niin lähetä noutamaan hänet, ja hän kyllä ottaa aivan ilmi elävän kuvan. Jos autat häntä, saat häneltä kuvan sinäkin. Sitä olisi lemmon lysti pitää, sittenkun linnut ovat lähteneet. En tiedä, mitä ne ovat. En ole koskaan nähnyt senkaltaista ennen. Ne lienevät harvinaisia. Onko teistä joku, pojat, nähnyt milloinkaan näillä mailla tuontapaista lintua?"
Ei kukaan ollut nähnyt.