Heti huolissaan hänen puolestansa Freckles hypähti pystyyn, tarttui sauvaansa ja rupesi oppaaksi, vahtien tarkasti joka askelta. Hän meni niin läheltä onttoa puuta kuin uskalsi ja pienen hakemisen jälkeen löysi vaunut. Hän raivasi polun keijulle ja helpotuksesta huokaisten näki hänen terveenä nousevan ajoneuvoihin. Helle oli paahtava. Impi työnsi kosteat kiharat pois otsalta.
"Onpa tämä kiusallista!" sanoi Freckles. "Te ette koskaan tule tänne takaisin."
"Kyllä minä tulen!" vastasi keiju. "Lintunainen sanoo näiden lintujen pysyvän toista kuukautta pesässään, ja hän ottaisi mielellään kuvan harva se päivä seitsemän kahdeksan viikon ajalla kukaties."
Ilonhuudahdus oli karkaamaisillaan pojan huulilta.
"Silloin ette saa kiduttaa itseänne ja hevostanne ajamalla tänne toistamiseen", hän sanoi. "Minä näytän teille tien, jota myöten pääsette melkein pesälle asti itäpuolitse, ja sitten voitte kiertää minun majalleni ja odottaa siellä niin kauan kuin Lintunainen puuhaa. Siellä on vilpoista miltei aina ja mukavat istuimet ja vettä."
"Onko teillä siellä juomavettä?" huudahti tyttö. "Minun ei ole koskaan ollut niin jano ja nälkä, mutta en viitsinyt siitä mainita."
"Enkä minäkään sitä älynnyt!" valitti Freckles. "Heti paikalla noudan teille hyvää juotavaa."
Hän kääntyi linjapolulle.
"Suvaitkaa odottaa hetkinen!" huusi keiju. "Mikä teidän nimenne on?
Tahdon ajatella teitä sillä aikaa kun olette poissa."
Freckles kohotti ruskeatäpläiset kasvonsa ja hymyili veitikkamaisesti.