"Pelkään, että se on totta", sanoi McLean "Ja siksi olen päättänyt ottaa toisenkin vahdin, kunnes tulemme tänne. Siihen ei nyt ole kuin muutama viikko, ja minä olen niin huolissani sinusta, että sinua ei saa jättää kauemmin yksiksesi. Jos sinulle tapahtuisi jotakin, hävittäisi se yhden elämäni rakkaimpia suunnitelmia."
Mielipahoin Freckles kuuli johtajan aikovan panna tänne toisenkin vartijan.
"Ei, ei, herra McLean", esteli hän. "Ei missään nimessä! En minä tahtoisi vierasta tänne säikyttämään lintujani ja tallaamaan kammiotani, ja kaikin tavoin häiritsemään. Ei millään muotoa! Ette te tarvitse muuta vartijaa kuin minut. Minä aion pysyä uskollisena. Minä aion jättää tämän piirini sellaisenaan takaisin, yhdenkään puun puuttumatta — henkeni kautta, sen tahdon tehdä! Voi, älkää lähettäkö tänne toista miestä, niin että he voisivat sanoa minun säikähtyneen ja pyytäneen apua! Sehän leikkaisi pahasti kunniaani, jos niin tekisitte. Muuta en pyydä kuin toisen aseen lisää. Jos tässä tosiaan syntyy jotakin kohua, niin ei kuusi patruunaa ole paljonkaan, ja tehän tiedätte, että minä olen hitaanpuoleinen lataamaan."
McLean veti takataskustaan ison kiiltävän revolverin ja ojensi sen
Frecklesille, joka pisti sen vyöhönsä entisen viereen.
Sitten isäntä istui mietteissään.
"Freckles", sanoi hän viimein, "me emme tunne kenenkään luonteen ainesta, ennenkuin jokin leikkaa sitä syvältä ja paljastaa sydänpuun semmoisenaan. Sinussa on ainesta erinomaisen hienoon kapineeseen, poikaseni, ja oman pääsi saat vielä pitää näinä harvoina viikkoina. Jos sinua sitten haluttaa, aion minä viedä sinut kaupunkiin ja antaa sinulle kasvatusta, ja sinusta tulee minun pojuseni — oma poikani."
Freckles kiersi sormensa Nellien harjaan tukeakseen itseänsä.
"Mutta miksi te tekisitte niin, sir?" sammalsi hän.
McLean laski kätensä pojan olkapäälle ja veti hänet luoksensa.
"Siksi, että rakastan sinua", sanoi hän yksinkertaisesti.