Freckles puisti päätään, kun häntä kehoitettiin istumaan, ja käsivarret ristissä hän seisoi suorana kuin puut ympärillään. Hän kävi hieman kalpeammaksi, mutta silmät eivät rävähtäneetkään.
"Freckles", sanoi hän.
"Käy laatuun kotioloissa", naurahti McLean, "mutta tuskinpa voin pistää semmoista nimitystä yhtiön kirjoihin. Sanokaahan oikea nimenne?"
"Minulla ei ole mitään nimeä", vastasi poika. "En ymmärrä", virkkoi
McLean.
"Sitä minäkin arvelin äänestänne ja kasvoistanne, ettette ymmärtänyt", sanoi Freckles verkalleen. "Olen sitä miettinyt enemmän aikaa kuin mitään muuta elämässäni enkä ymmärrä. Mitäs se on mielestänne, että joku ottaa vastasyntyneen lapsen ja kurittaa sitä niin, että se on ihan sinelmille piesty, hakkaa siltä toisen käden poikki ja sitten purevan kylmänä yönä nakkaa köyhäinkodin portaille muukalaisten hoitoon? Niin on joku tehnyt minulle."
McLean tuijotti kummissaan. Hänellä ei ollut mitään vastausta valmiina, ja vasta tuokion kuluttua hän matalalla äänellä virkahti: "Ja sitten —?"
"Kotiin minut otettiin ja siellä olin lain määräämään ikään asti ja jonkun vuoden ylikin. Useimmat meistä olivat irlantilaisten lapsia. Aina he saattoivat löytää koteja toisille lapsille, mutta ei kukaan tahtonut ottaa minua käsivarteni takia."
"Olivatko ne hyviä teille?" McLean katui kysymystä heti sen tehtyään.
"Enpä tiedä", vastasi Freckles. Vastaus kajahti niin toivottomalta hänen omiinkin korviinsa, että hän kiiruhti selittelemään lisäämällä: "Nähkääs, asia on näin. Hyvyyttä nuo ihmiset ovat palkatut antamaan oikein urakalla, mutta sehän kuuluu yhtä hyvällä oikeudella muutamalle sadalle muulle, niin ettei sitä kellekään pojalle riitä niin erikoisen paljon."
"Jatkakaa", sanoi McLean päännyökkäyksellä ilmaisten ymmärtäneensä.