"Sen kertomisella ei maksa vaivaa kuluttaa teidän aikaanne", vastasi Freckles. "Koti oli Chikagossa, ja siellä minä olen ollut koko ikäni paitsi viimeiset kolme kuukautta. Kun olin liian vanha saamaan samaa kohtelua kuin pikku lapset, antoivat he minun käydä lähintä kansakoulua niin kauan kuin laki salli, mutta minä en koskaan ollut kuin muut lapset, ja sen tiesivät kaikki. Minun täytyi olla siellä kuin vankina ja ahertaa töitä varhain ja myöhään ruuan ja vaatteiden maksuksi. Minä olen aina kovin halunnut oppia jotakin, mutta sittenkin olin mielissäni, kun se oli ohi.
"Harva se päivä, niin kauan kuin muistan, minut kutsuttiin konttoriin. Siinä sitten syynättiin ja evättiin koti ja rakkaus käteni ja ruman ulkomuotoni takia, enkä ole eläissäni tuntenut muuta kotia. Minä en näyttänyt kuuluvan minnekään.
"Sitten saatiin köyhäinkotiin uusi johtaja. Hän ei ollut ensinkään toisten kaltainen ja hän vannoi ensi töikseen kitkevänsä minut pois. Hän keksi sen konstin, että lähetti minut maalle erään miehen luo, joka hänen tietääksensä tarvitsi apupoikaa. Mutta samalla hän ei muistanutkaan kertoa tuolle miehelle, että minä olen käsipuoli, ja uusi isäntä suomi minut pahanpäiväiseksi heti kun sai kuulla, että juuri minut oli hänelle lähetetty. Keskipäivästä iltaan olivat hän ja hänen suunnilleen minun ikäiseni poika saaneet minut kutakuinkin samaan tilaan kuin missä minut ensin tavattiin, niin että makasin yön valveilla ja karkasin tieheni. Olisinpa mielinyt suoria tilini tuon pojan kanssa ennen lähtöäni, mutta en tohtinut, kun pelkäsin herättää ukkoa, ja tiesinhän minä, etten piisaisi molemmille, mutta ehkä tapaan hänet yksin vielä joskus ennen kuolemaani."
McLean pureskeli viiksiänsä salatakseen hymyn huulillaan ja mieltyi poikaan tuon tunnustuksen takia yhä enemmän.
"Eipä minun tarvinnut edes varastaa vaatteita päästäkseni lähtemästä lastenkodin puvussa", jatkoi Freckles, "sillä he olivat jo ottaneet siistit, puhtaat vaatekappaleeni pojalle ja pistäneet minut hänen ryysyihinsä, ja se teki melkein yhtä kipeää kuin selkäsauna, sillä lastenkodissa oli meitä toki aina pidetty siistissä ja hajuttomissa vaatteissa. Minä ryntäsin suoraan tähän valtioon, ennenkuin sain selville, ettei mies olisi voinut pidättää minua, vaikka olisi tahtonutkin. Kun sitten luulin olevani hyvässä turvassa häneltä, rupesin hakemaan työtä, mutta kaikkihan tekevät juuri samoin kuin tekin, sir. Isoja, vahvoja, virheettömiä miehiä tahdotaan — muista ei huolita."
"Minä olen tuuminut tätä asiaa", vastasi McLean. "Enkä tahdo varmasti väittää, ettei teidän ikäisenne ja kaltaisenne mies voisi suorittaa tätä työtä varsin hyvin, jos hän vain ei ole pelkuri ja jos hän olisi luonteeltaan luotettava ja ahkera."
Freckles astui askeleen eteenpäin.
"Jos te voitte antaa minulle toimen, jossa voin hankkia ruuan ja vaatteet ja nukkumasijan", sanoi hän, "ja jos voin saada isännän, jonka hyväksi voin työskennellä kuin muutkin miehet, ja semmoisen paikan, jossa tunnen saavani olla, niin minä teen täsmälleen mitä määräätte tekemään tai sitä yrittäessäni kuolen".
Hän sanoi sen niin levollisesti ja vakuuttavasti että McLean uskoi häntä, vaikka sydämessään tiesi, että ventovieraan ottaminen palvelukseen olisi huono kauppa miehelle, joka hänen laillansa oli vastuussa suurista asioista.
"Hyvä on", vastasi isäntä. "Minä merkitsen teidät palkkaluetteloihini. Haukataanpa tässä illallista, ja sitten toimitan teille puhtaat vaatteet, kahluusaappaat, piikkiaidan korjaus vehkeet ja revolverin. Ensi työksi huomenaamulla aion itse kulkea kanssanne kierroksen vahtipolulla ja täydellisesti selittää, mitä vaadin tehtäväksi. En teiltä pyydä muuta kuin että te heti tulette luokseni toiselle työmaalle rehellisenä miehenä ilmoittamaan, jos huomaatte työnne liian raskaaksi. Sitä en kummaksuisi. Ei sellaista työtä monikaan mies suorittaisi säntilleen. Minkä siis kirjoitan nimeksenne?"