Freckles punastui ja näytti miettiväiseltä.
"Keijukaiset ja Lintunaiset eivät kuulu tavallisten joukkoon, sir", vakuutti hän arkailematta.
McLean nauroi satulassa istuessaan.
10. luku.
FRECKLES AHERTAA KOVASTI, JA SALOKEIJU PALKITSEE.
Lintunainen ja keiju eivät näyttäneetkään kuuluvan tavallisiin ihmisiin, sillä he saapuivat aikanaan ottamaan kolmatta kuvasarjaa ja tapasivat McLeanin juttelemassa Frecklesin kanssa linjalla. McLean oli ihastuksissaan Lintunaisen eräästä nevamaita koskevasta kirjoituksesta, jonka juuri oli lukenut, ja pyysi nyt saada seurata häntä rämeelle nähdäkseen, millä tavoin kuvia otettiin sellaisessa paikassa.
Lintunainen selitti, että paraikaa kuvattava malli teki asian helpoksi, ja kun pikku kananpoikanen oli liian pieni pelästyäkseen miestäkään, mutta kyllin iso tuottamaan vastusta, hän oli iloinen saadessaan seuraa. He menivät yhdessä lintujen pesäpuulle, jättäen onnellisen Frecklesin asiaksi huolehtia keijusta. Tämä oli ottanut kitaran mukaansa ja käärön laulunuotteja, joita toivoi Frecklesin hänelle laulavan. Lintunainen sanoi heille, että he voisivat harjoitella Frecklesin majassa, kunnes hän oli saanut kuvatuksi pikku kananpoikasen, ja sitten hän ja McLean saapuisivat konserttiin.
Kello oli lähes kolme, kun he olivat lopettaneet puuhansa ja kävelivät läntistä tietä pitkin lepäämään ja haukkaamaan välipalaa. McLean astui etumaisena pitäen tarkasti silmällä tietä ja poistaen sitä varjostavista puista pudonneet oksat. Ison kaarnanpalasen hän lennätti kauas notkelmaan, mutta pysähtyi samalla ja tuijotti tiehen.
Lintunainen kumartui katsomaan. Yhdessä he tutkivat tuota keijun jalanjälkeä. Viimein heidän silmänsä kohtasivat toisensa, Lintunaisen täynnä kummastusta, McLeanin säälin kostuttamina. Ei kumpikaan sanonut sanaakaan, mutta he käsittivät kaikki. McLean astui notkoon ja haki taas esille kaarnankappaleen. Hellävaroen hän pani sen takaisin paikalleen, ja Lintunainen astui varovaisesti ylitse. Heidän saapuessansa majan sisäänkäytävän pensaille pysähdytti heidät tytön ääni, sillä se oli perin käskevä ja hyvin kärsimätön.
"Freckles James Ross McLean", kuului hän sanovan. "Tehän saatte minut vallan sysimustan epätoivoiseksi. Laulatte ikäänkuin äänenne olisi lasia ja uhkaisi murtua millä hetkellä hyvänsä. Miksi ette laula niinkuin viikko sitten? Vastatkaapa, olkaa hyvä!"