Lintunainen oli siellä ensi kertaa, ja ennenkuin hän läksi pois, lähetti hän hakemaan kameransa ja valokuvasi joka puolen siitä ja tuomiokirkosta. Hän oli aivan haltioissaan paikan ihanteellisesta kauneudesta, ja hänen silmänsä seurasivat Frecklesiä, ikäänkuin olisi mahdotonta uskoa, että tuo kaikki oli hänen suunnittelemaansa ja suorittamaansa.
Se oli onnellinen päivä. Lintunainen oli tuonut mukanaan välipalaa, ja he järjestivät sen ynnä Frecklesin päivällisen lattialle, istuivat, lepäsivät ja iloitsivat. Mutta tyttö pisti kitaran takaisin koteloon ja keräsi ääneti nuottinsa kokoon, eikä kukaan puhunut konsertista.
Lintunainen jätti McLeanin ja tytön korjaamaan pois ruuan tähteet ja tarkasteli Frecklesin kanssa hänen majansa seiniä, kertoen kaikki mitä tiesi hänen pensaistaan ja kukistaan. Hän selitti erään kardinaalikukan laatua ja osoitti hänelle, mitä hän oli halunnut tietää kaiken kesää — miksi mehiläiset turhaan surisivat sen ympärillä, jota vastoin mesilinnut siinä pitivät jokapäiväisiä kemuja. Jotkut Frecklesin keräämistä kasveista olivat niin harvinaisia, ettei hän tuntenut niitä, ja polvistuneina, kasvio keskellään, he tutkivat eri lajeja. Hän vaelsi Frecklesin kanssa pitkin tuomiokirkon kuorikäytävää, ja hänen neuvostaan poika valaisi alttariaan leimuavalla tulikukkarivillä.
Kun Freckles palasi kotiin vietettyään rämeellä pitkän päivän, näki hän Kana-rouvan liitelevän etelään ja ihmetteli, minne se oli menossa. Hän astui valoisaan, herttaiseen pikku keittiöön, ja ottaessaan alas pesuvadin emännälleen teki erään kysymyksen.
"Kuulkaapa, lähtevätkö suudelmat pesussa pois?"
Niin lämmin aalto tulvahti vaimon sydämeen, että heikko puna peitti hänen poskensa. Hän oikaisi olkapäitään ja katsoi käsiinsä hellästi.
"Herra varjele, eihän toki, Freckles", vastasi hän. "Ei ainakaan sitten, kun on saanut suudelman siltä, jota rakastaa. Ne suudelmat eivät jää pinnalle. Ne syöpyvät sisään, kunnes osuvat keskelle sydäntä ja pysähtyvät sinne, eikä mikään voi ottaa niitä pois, tuskinpa edes kuolemakaan… Niin, poikaseni, voit olla ihan varma siitä, että suudelmat eivät lähde pesussa pois."
Freckles laski vadin penkille ja mutisi, painaessaan kuumat, hehkuvat kasvonsa veteen: "Eihän minun sitten tarvitse pelätä, vaikka pesenkin, sillä se syöpyi sisään."
11. luku.