Alakuloisena hän katseli ruumista. Sitten hän rohkaisi mieltään ja sanoi nopeasti:
"Nyt minä tahdon lähteä pois täältä. Ei mikään, ei mikään pidätä minua enää tässä erämaassa, sillä senaattorin huone, jossa minä kuitenkin olen elänyt monta onnellista hetkeä ja jossa kaikki olivat ystävällisiä minua kohtaan, on nyt minulta suljettu, vaikkapa vaan senkin tähden, että hän asuu siellä. Joll'et ole ollut minulle hyvä, tehdäksesi minulle pahaa, niin päästä minut jo tänään lähtemään täältä ja auta minua pääsemään Aleksandriaan".
"En tänään, en tänään missään tapauksessa", vastasi Paavali. "Ensiksi täytyy minun tietää, milloinka jokin laiva purjehtii Klysmaan taikka Berenikeen, ja sitten on minulla monta muuta seikkaa toimitettavana sinua varten. Sinun tulee myöskin vastata kysymykseeni, mitä aiot tehdä Aleksandriassa ja mitä sieltä on odotettavana. Lapsi parka! Mitä nuorempi ja kauniimpi sinä olet…"
"Minä tiedän kaiken, mitä tahdot sanoa minulle", keskeytti häntä Sirona. "Kaikkialla, minne olen tullut, olen vetänyt miesten silmät puoleeni, ja lukiessani heidän silmistänsä, että minä miellytin heitä, minä iloitsin suuresti, miksi sitä kieltäisin! Moni on sanonut minulle kauniita sanoja, antanut minulle kukkia ja lähettänyt vanhoja naisia kotiini voittamaan minun suosiotani; mutta jos toinen onkin miellyttänyt minua enemmän kuin toinen, niin ei minusta koskaan tuntunut vaikealta käskeä heitä pois, niinkuin tuleekin".
"Aina siihen saakka kunnes Hermas ilmoitti rakkautensa", keskeytti
Paavali. "Hän on reipas veitikka…"
"Kaunis, kömpelö poika hän on, ei enempää eikä vähempää", Sirona vastasi. "Minä tein tosin ajattelemattomasti, kun päästin hänet luokseni, mutta ei minkään vestaali-neitsyen olisi tarvinnut hävetä sitä suosiota, jota minä osoitin hänelle. Minä olen viaton ja viattomaksi tahdon jäädä, jotta saattaisin jälleen punastumatta astua isäni eteen, hankittuani pääkaupungissa kyllälti rahaa pitkää matkaa varten".
Paavali katseli hänen kasvojansa hämmästyneenä, melkein peljästyneenä.
Hän oli siis ottanut syykseen teon, joka olikin tekemättä, ja ehk'ei senaattori olisi niin pian tuominnut Sironaa, ell'ei hän olisi tehnyt väärää tunnustustaan.
Hän seisoi Sironan edessä niinkuin lapsi, joka on tahtonut aikaan saada konstikkaan teoksen, mutta on taitamattomuudesta rikkonut sen palasiksi.
Eikä hän myöskään saattanut epäillä hänen sanojensa totuutta, sillä jo kauvan aikaa oli sisällinen vakuutus selvinnyt hänessä, ett'ei tämä vaimo ollut tavallinen syntinen.