Pitkään aikaan ei hän saanut sanaakaan suustaan. Viimein hän kysyi arasti:
"Mitä aiot toimiskella pääkaupungissa".
"Polykarpo", hän vastasi, "on sanonut, että siellä hyvä työ aina saapi ostajan, ja minä taidan kutoa hyvin kaunista ja kirjaella kullalla. Ehkä on tarjona paikka jossakin talossa, jossa on lapsia, niitä minä mielelläni hoitaisin päivällä. Joutohetkinä ja yöllä työskentelen ompelukehieni ääressä, ja kun olen saanut kylliksi kokoon, niin löydän kyllä jonkun laivan, joka viepi minut omaisteni luo Galliaan. Huomaatko, ett'en saata palata Phoebicion luo, ja saatatko auttaa minua?"
"Mielelläni, ehkäpä paremminkin kuin luulet", vastasi Paavali. "Vielä en saata selittää sinulle tätä seikkaa, mutta sinun ei tarvitse enää pyytää, vaan saat täydellä oikeudella vaatia minulta apua".
Sirona katseli häntä kummastellen ja kysyväisesti, mutta tämä jatkoi:
"Anna minun ensiksi viedä koira pois ja haudata se tuonne alhaalle. Minä pystytän kiven sen haudalle, että tietäisit, mihin se on haudattu. Sen täytyy tapahtua, ruumis ei saa olla täällä enää. Ota tämä kapine! Minä olen koettanut veistää sitä sinulle, sillä sinä valitit eilen, että hiuksesi joutuvat vallan epäjärjestykseen, kun ei sinulla ole kampaa; minä olen leikkaellut sinulle semmoisen luusta: kosteikon rihkamakauppiaalla ei ole ainoatakaan, ja minä itse olen erämaan eläin, kurja, mieletöin eläin, joka ei tarvitse kampaa. — Eikö tuolla pudonnut kivi? Varmaankin, minä kuulen ihmisten askelia. Joudu luolaan eläkä liikahda, ennenkuin huudan sinua".
Sirona vetäytyi kammioonsa, mutta Paavali otti koiran ruumiin käsivarrelleen peittääkseen sen lähenijän silmistä.
Epäröiden hän katseli ympärilleen etsien piilopaikkaa, mutta korkealta hänen päänsä päältä oli jo kaksi tarkkaa silmää huomannut hänet ja hänen keveän kuormansa, ja ennenkuin hän oli ehtinyt oikeaan paikkaan, vieri kiviä ratisten alas pitkin luolan oikealla puolella olevaa kallionrintaa, ja samalla hyppeli hurjanrohkea mies kalliolta kalliolle, syöksi, huolimatta erakon varoittavasta äänestä, häntä kohti ja huusi läähättäen sekä vihasta ja kiukusta hehkuen:
"Se on — minä tunnen sen hyvin — se on Sironan koira. Missä on sen emäntä? Sano minulle heti missä Sirona on, minun täytyy saada tietää se!"
Paavali oli usein kirkossa katujain paikasta nähnyt senaattorin perheineen istuvan paikoillaan lähellä alttaria ja tunsi ihmetellen tämän hurjanrohkean hyppijän, joka hiukset hajallaan, silmät hurjasti hehkuvina ahdisti häntä, Polykarpoksi, Pietarin toiseksi pojaksi.