"Astu takaisin, muuten tässä tapahtuu jotakin, joka saattaa tulla vaaralliseksi luillesi".
Se, joka puhui tällä tavalla, oli Paavali, eikä se kumminkaan ollut Paavali, se oli Menander palaestran ylpeys, joka ei ollut koskaan sallinut kumppanin rankaisematta lausua sanaakaan, joka ei häntä kaikin puolin miellyttänyt. Ja kumminkin hän oli eilen kosteikossa hiljaisen nöyränä ja iloisen tyynenä antautunut paljoa häpeällisemmän kohtelun alaiseksi kuin tämä oli, jota Polykarpo uhkasi. Mistä tuli tänään tämä pikaisuus ja tulinen taistelunhalu?
Kun hän kaksi päivää tätä ennen oli palannut vanhaan luolaansa noutamaan viimeiset sinne piiloittelemansa kultarahat, niin hän oli tahtonut tervehtiä Stephanoa, mutta ukon egyptiläinen hoitaja oli sadatellen ajanut hänet pois, ikäänkuin saastaisen hengen, ja heitellyt kiviä hänen jälkeensä.
Kosteikossa oli hän vasten piispan kieltoa koettanut päästä kirkkoon siellä rukoillakseen, sillä hän luuli, ett'ei etehinen, jossa kaivo oli, ja jossa parannuksentekijäin oli tapana oleskella, ollut häneltä suljettu, mutta akoluutit olivat haukkumasanoilla ajaneet hänet pois, ja portinvartia, joka vähää ennen oli uskonut hänelle kirkon avaimen, sylki häntä kasvoihin.
Ja kumminkaan ei hänestä ollut tuntunut vaikealta vihastumatta ja valittamatta kääntyä kiusaajiinsa selin.
Kun hän oli rihkamakauppiaan pöydän ääressä ostamassa villapeitettä, ruukkua ja muutamia muita kapineita Sironalle, niin oli eräs ohitse kulkeva presbyyteri osoittanut hänen rahojaan ja sanonut: "Saatana ei unhota omiaan".
Tällekään ei Paavali ollut vastannut mitään, vaan oli palannut sydämessään iloisena ja kiitollisena hoidettavansa luo, ja hänen mielensä oli täytetty iloisella, jalolla ja paljon toivoa tuottavalla tunnolla siitä, että hän Kristusta seuraten sai toisen edestä kärsiä pilkkaa ja piinausta.
Mikäpä se niin teroitti hänen pikaisuutensa Polykarpoa kohtaan ja kerrassaan katkaisi hänen kärsivällisyytensä langan, joka monivuotisten kieltäymyksien kautta oli yhä lujemmaksi lujentunut?
Pitikö tämä mies, joka kidutti lihaansa vapauttaakseen sielunsa sen kahleista, helpompana kärsiä sitä, että häntä soimattiin Jumalan hylkäämäksi syntiseksi, kuin sitä, että hänen persoonaansa ja mies-arvoonsa halveksimalla koskettiin? Vai lieneekö hän ajatellut sitä kaunista naista, joka luolassa kuuli ja näki hänen häpeänsä? Vai lieneekö hänen vihansa leimahtanut sentähden, että hän ei Polykarpoa pitänyt vihastuneena uskolaisena, vaan miehenä, joka röyhkeästi pilkaten astui toisen miehen tielle?
Nuorukainen ja harmaapartainen kilpataistelija seisoivat vastatusten, ikäänkuin taisteluun valmiit veriviholliset, eikä Polykarpo väistynyt, vaikka häntä, niinkuin useimpia kristityitä nuorukaisia oli kielletty osaa ottamasta nuorison paininlyöntihin palaestralla, ja vaikka hän hyvin näki, että hänellä oli voimakas ja erittäin harjaantunut mies vastustajana.