Pääkadun leveä juova kimalteli vuorilta laskeuvan matkustajan silmään, ikään kuin valkeasta marmorista tehty tie, ja uuden kirkon hiljakkoin kalkitut seinät loistivat yhtä heleänvalkoisilta, kuin selvällä päivälläkin.
Huoneiden ja palmujen varjot muodostivat ikäänkuin mustia lattiavaatteen raitoja tielle, jolla nyt oli ainoastaan vähän väkeä, vaikka oli iltaviileän aika, joka muuten tavallisesti houkutteli porvaria raikasta ilmaa nauttimaan.
Kirkon avonaisista ikkunoista kuului sekä mies- että nais-äänistä laulua.
Sen ovet avautuivat, ja kristityt Pharanilaiset, jotka täällä olivat nauttineet Herran ehtoollista ja kädestä käteen kulkevaa kalkkia, astuivat ulos.
Vanhimpien, diakonien, ääneenlukijoiden, laulajain, akoluuttien ja paikkakunnan kokoontuneen papiston etupäässä astui piispa Agapito, samoin kuin maallikkojen edellä koko kosteikon päällysmies, Obediano, sekä senaattori Pietari, jälkimmäinen puolisonsa, täysikasvaneitten lastensa ja lukuisien orjiensa kanssa.
Jo oli koko kirkkoväki lähtenyt pois, kun ovenvartia vahakynttilöitä sammuttaessansa huomasi katujoita varten aiotussa esihuoneessa, jossa suihkukaivo hiljaa lirisi, pimeässä nurkassa erään miehen, joka liikahtamatta ja hartaasen rukoukseen vaipuneena kykki lattialla ja vasta silloin nousi seisoalleen, kun kirkonvartia huusi häntä ja pienellä lampullansa valaisi hänen kasvojansa.
Ankarilla sanoilla ovenvartia aloitti puheensa, mutta tuntiessaan myöhästyneen rukoilijan aleksandrialaiseksi erakoksi, Paavaliksi, hän heti muutti äänensä ja sanoi ystävällisesti, melkeinpä rukoilevan nöyrästi:
"Lopeta jo rukouksesi, hurskas mies. Seurakunta on jo lähtenyt kirkosta, ja minun täytyy, meidän uusien kalliiden kirkkokalujemme ja pakanallisten rosvojen tähden sulkea ovet. Minä olen jo kuullut, että Raithun veljet ovat valinneet sinut vanhimmaksensa ja että heidän lähettiläänsä ovat tarjonneet sinulle tämän korkean arvon. Hekin ovat katselleet ja suuresti ihmetelleet meidän uutta kirkkoamme. Aiotko sinä heti muuttaa heidän luoksensa, vai viivytkö meidän luonamme juhla-ajan?"
"Sen saat huomenna tietää", sanoi Paavali, joka ylös noustuaan seisoi nojaten erääsen koristamattoman katujahuoneen patsaasen. "Tässä huoneessa asuu Hän, jolta minun ensin pitää kysymän neuvoa. Minä pyydän sinua, jätä minut vielä yksikseni. Jos tahdot, niin sulje ovet, ja tule myöhemmin, ennenkuin lähdet levolle, päästämään minua ulos".
"Se on mahdotonta", vastasi toinen hänelle arvellen. "Minun vaimoni on sairaana ja asuntoni on kaukana täältä, kaupungin syrjäpuolella, pikku portin luona. Ja sitä paitse minun täytyy vielä tänään viedä avain Pietari senaattorille, jonka poika, rakennusmestari Antonio, varhain huomenna tahtoo alkaa uuden alttarin rakentamista. Auringon noustessa tulevat työmiehet, ja jos…"