"Ja jos minä myöntäisin sen sinulle", Galliatar nauroi, "niin sinä vaan alinomaa tahtoisit enemmän suuteloita ja viimein et tahtoisi ensinkään lähteä täältä. Ei, ei, ystäväni; minä meistä olen viisaampi. Lähde nyt tuohon pimeään huoneesen, ja minä katson vieläkö siellä on väkeä ja saatatko kenenkään näkemättä päästä ulos kadun puoleisesta ikkunasta, sillä sinä olet jo viipynyt liian kauvan minun luonani. Kuuletko, minä vaadin sitä!"
Hermas totteli huoaten; mutta Sirona aukaisi luukut ja silmäili ulos.
Orjat paraillaan kulkivat takaisin pihalle, ja hän puhutteli heitä ystävällisillä sanoilla, joihin yhtä ystävällisesti vastattiin, sillä Galliatar, joka ei halveksinut halvintakaan, oli kaikille rakas ja mieluinen. Täysin henkäyksin hän nautti viileätä yö-ilmaa ja katsahti ilomielin kuuhun, sillä hän oli sangen tyytyväinen itseensä.
Kun Hermas oli hypännyt hänen luoksensa huoneesen, niin hän oli peljästyen peräytynyt, mutta Hermas oli rohkeasti tarttunut hänen käteensä ja painanut hehkuvat huulensa hänen käsivarteensa. Ja hän salli sen tapahtuakin, sillä erinomainen hämmennys oli hänet vallannut.
Silloin hän kuuli äkkiä rouva Dorothean huutavan: "Heti, heti, minä vaan ensin sanon lapsille hyvää yötä".
Nämät tästä suusta kaikuvat koristamattomat sanat vaikuttivat lumoavaisesti tuohon kauniisen ja helläsydämiseen, mutta huonosti kohdeltuun ja epäiltyyn vaimoon, joka kuitenkin oli kokonaan luotu nauttimaan onnea, rakkautta ja iloa.
Kun hänen puolisonsa oli sulkenut hänet huoneesen ja vieläpä ottanut hänen orjattarensakin mukaansa, niin hän oli ensin raivonnut, itkenyt, ajatellut kostoa ja pakoa ja sitten sortunein sydämin vetäytynyt ikkunan ääreen ja itsekseen ajatellut kaunista kotiseutuansa, sisaruksiaan ja Arelaan tummia öljypuu-lehtoja.
Silloin hän näki Hermaan.
Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, että tämä nuori erakko ihaili häntä intohimoisesti, ja tämä ilahdutti häntä, sillä hän piti Hermasta, ja se huumaus, joka nuorukaisen oli vallannut, kun tämä hänet näki, miellytti häntä ja näytti hänestä kahta vertaa arvokkaammalta, kun hän oli saanut tietää, että tuo köyhä lammasnahkaan puettu erakko, jolle hän lahjoitti viiniä, oli oikeastaan jalosukuinen nuorukainen.
Ja kuinka surkuteltava oli tuo poika raukka, jolta kova isä ryösti hänen nuoruutensa.