Sillävälin oli nubialainen syrjäyttänyt kiven, jonka putoamisesta aukko oli tullut ahtaaksi ja kohta senjälkeen tarjosi hän toverilleen erään liikkumattoman ruumiin, jonka tämä veti ulos ja sitten kantoi kaivolle, missä hän raittiilla vedellä virkisti hänet elämään.
Tainiosta heränneenä hieroi hän silmiään ja katseli hämmästyneenä ympärilleen ikäänkuin ei hän tietäisi, missä hän oli ja murheen ja kauhun valtaamana, kumarsi hän päätänsä, jonka kiehkurat niskassa olivat takertuneet yhteen mustasta vuotaneesta verestä.
Profeetta käski nyt noita syviä haavoja, joita joku putoava kivi oli poikaan tehnyt, puhdistamaan kaivolla ja kutsui häntä, sittenkuin hän oli sidottu, varjolla verhotun kantotuolinsa luo.
Ennen auringon nousua oli nuori heprealainen pitkän, yöllisen vaelluksen perästä Pithomista, jota heprealaiset Succoth'iksi nimittivät, tullut isoisänsä Nun'in taloon tuomaan sanomaa, mutta huomattuaan sen tyhjäksi oli hän, vähän levätäkseen, asettunut autioihin huoneisiin. Riehuvan joukon huudosta oli hän tullut herätetyksi. Ja kuultuaan kansaansa kirottavan, niin että koko kortteli kajahteli, oli hän paennut kellariin; ja katto, joka pudotessaan alas oli häntä haavoittanut, oli samalla tullut hänen pelastajakseen, sillä pölynpaljous, johon katon pudotessa kaikki peittyi, oli kätkenyt hänet ryöstävien silmistä.
Profeetta katseli häntä tarkastavaisesti, ja vaikka haavoitettu seisoi hänen edessään pesemättömänä, kalpeana ja verisellä siteellä pään ympäri, näki hän kuitenkin, että se oli kaunis, solakka poika nuorukaisijän rajalla, jonka hän elämään oli palauttanut.
Hellän myötätuntoisuuden käsittämänä, lievensi hän kasvojensa ankaraa vakavuutta ja kysyi hyväntahtoisesti pojalta, mistä hän tuli ja mikä hänen oli Tanikseen tuonut; sillä pelastetun kasvoista ei voinut eroittaa, mihinkä kansaan hän kuului. Aivan epäilyksettä olisi hän saattanut ilmoittaa itsensä egyptiläiseksi, mutta nuorukainen tunnusti avomielisesti olevansa Nun'in tyttären poika. Hän oli äsken tullut kahdeksanteentoista ikävuoteensa, sanottiin Efraimiksi niinkuin kantaisänsäkin, Josephin poika ja oli nyt tullut isoisäänsä katsomaan.
Näistä sanoista kuului luja itsetietoisuus ja ilo hänen etevästä suvustaan.
Kysymykseen, toiko hän sanomaa, jäi hän vähäksi aikaa vastaamatta; mutta pian hän tointui, katseli profeettaa pelottomasti kasvoihin ja vastasi vapaasti:
"Kuka lienetkään, niin on minua opetettu totta puhumaan ja niinpä tiedä siis, että minulla on toinen veriheimolainen Taniksessa, Hosea, Nun'in poika, joka on päämiehenä Faraon sotajoukossa ja hänelle en minulla jotakin ilmoitettavaa."
"Mutta sinun tulee tietää", vastasi pappi, "että juuri tämän saman Hosean tähden minä täällä viivyn ja käskin mieheni pelastamaan sinut hävitetystä talosta. Minä olen kiitoksen hänelle velkaa ja vaikka suuri osa sinun kansastasi on ansainnut kovimman rangaistuksen, niin saat sinä hänen kuntonsa vuoksi olla vapaasti ja loukkaamatta meidän seassamme".