Vaimot ja miehet yhtyivät lauluun, kun hän kertoi säkeen: "Laulaa tahdon Jehovalle, sillä hän on suuri; — hevoset ja vaunut syöksi hän mereen!"
Tämä laulu ja tämä juhlahetki jäi heprealaisille unohtumattomaksi ja kukin oli täynnä Jumalastaan ja toivoi iloisena ja kiitollisena parempia, onnellisempia päiviä.
23 Luku.
Ylistyslaulu oli kaikunut, mutta vaikka raju-ilma oli jo kauvan sitte lakannut raivoamasta, peitti kuitenkin harmaa sumu aamutaivaan, jota aamurusko ihanasti oli kaunistanut, ja lounaasta puhalteli yhä vielä väkevä tuuli, joka liikutti merta sekä ravisteli ja heilutteli palmujen latvoja lähteitten luona.
Pelastettu kansa oli korkeimmalle antanut kunnian ja kylmäkiskoisin ja vastahakoisinkin oli yhtynyt Mirjamin ylistyslauluun; mutta kun pyörötanssi oli lähestynyt merta, olisi moni mielellään jättänyt tuon järjestetyn rivin rientääkseen rannalle, missä oli paljon houkuttelevaa.
Nyt oli satoja ihmisiä mennyt rantaan, missä laineet jalomielisten rosvojen kaltaisina antoivat takaisin ja laskivat rannalle, mitä he tänä yönä olivat ryöstäneet.
Eipä edes vaimotkaan antaneet tuulen pidättää itseään; sillä ihmissydämen voimallisimmat vietit, ahneus ja kostonhimo, vetivät heitä rantaan.
Siellä ilmestyi joka silmänräpäys jotakin uutta, mikä herätti himoa; sillä täällä lepäsi erään sotilaan ruumis, tuolla hänen särkyneet vaununsa hiekassa. Jos hän oli mahtimies, niin riistettiin häneltä hopeaiset tai kultaiset koristuksensa ja hänen vyötäisiltään otettiin lyhyt miekka tai sotatappara. Alempiarvoiset heprealais- ja muukalais-miehet ja vaimot, orjat ja orjattaret ryöstivät ruumiilta jalometalliset soljet ja renkaat tai väänsivät hukkuneilta sormukset paisuneista sormista.
Korpit, jotka olivat seuranneet vaeltavaa kansaa ja myrskyn aikana olivat kadonneet, olivat jälleen ilmestyneet ja taistelivat vaakuen tuulta vastaan, puolustaakseen kumminkin paikkansa saaliissa, johonka haistin heitä veti.
Mutta ahnaammaksi kuin he osoittautui roskaväki ja missä meri oli lähettänyt kalliin koristuksen maihin, syntyi kauhea huuto ja riehuva riita. Johtajat pysyivät hiljaa, sillä kansalla, ajattelivat he, oli oikeus tähän saaliisen ja kun joku aikoi estää raakaa ahneutta, ei hänestä välitetty.