"Aivan niin", vastasi pappi ivallisella hymyllä. "Lähetämmehän me hänen ulos siltaa rakentamaan! Oi millaisen sillan! Ukon kuivuvat aivot käskevät sitä rakentamaan, ja kuinka hyvin soveltuukin tämä sellaisen isän kurjalle pojalle, joka todella ei kammonut uida läpi valtavimman virran, erittäinkin kun oli kysymys koston harjoittamisesta. Koettakoon Hosea vain rakentaa! Jos lankku vie hänen virran yli takaisin luoksemme, niin sanon hänen lämpimästi ja suoraan tervetulleeksi, mutta meidän, uskaliaitten Egyptissä, täytyy surra, kun pilarit hänen kansansa suosijain seassa lysähtävät yhteen niin pian kuin vain tämä ainoa mies seisoo rannallamme."
"Niin, niin! Mutta minä pelkään, että me kadotamme päällikönkin, jos hänen heimolaisilleen käy, kuten he ovat ansainneet."
"Siltäpä melkein näyttää."
"Sinä olet minua viisaampi."
"Mutta tässä tapauksessa luulet sinä kuitenkin minun erehtyvän."
"Kuinka saattaisin yrittää…"
"Sotaneuvoston jäsenenä olet sinä velvoitettu lausumaan oman ajatuksesi ja minä pidän nyt tarpeellisena osoittaa sinulle, mihinkä se tie viepi, jolla sinä tähän asti olet ummessa silmin meitä seurannut. Kuule nyt ja tee sen mukaan kuin sinun vuorosi neuvostossa tulee. Ylimmäinen pappi Rui on vanha…"
"Ja sinä hoidat jo nyt puoleksi hänen virkansa."
"Otettakoon häneltä viimeinenkin osa kuormasta! Ei minun tähteni, sillä minä rakastan taistelua, mutta maamme menestyksen vuoksi! Se on kerran syvästi painunut luonteesemme, pitää sitä viisautena, mitä vanhus lausuu ja määrää ja sentähden on harvoja neuvonantajista, jotka eivät noudattaisi ukkoa, ja kuitenkin käy hänen toimintakykynsä, kuten hän itsekin, vain kainalosauvoilla. Hyvä pahenee hänen heikon horjuvan johtonsa alla."
"Juuri sentähden saat sinä vallita ääneni yli!" huudahti sotilas. "Sentähden lainaan minä molemmat käteni uneksijan syöksemiseksi istuimelta ja noiden horjuvain kumartelijain, jotka ovat hänen neuvonantajansa."