"Kuinka?" vastasi nuorukainen ja hänen nuoressa sielussaan leimahti tuli. "Kuinka? Olisin jäänyt sinne, missä löytyi kunniata ja mainetta ja kaikkea mikä on kaunista. Suurimmaksi suurista, onnellisimmaksi onnellisista olisit sinä voinut tulla — minä olen sen nähnyt, mutta sinä, sinä tahdoit toisin."
"Koska velvollisuus niin vaati", vastasi Josua vakavasti, "koska en tahdo palvella ketään muuta kuin kansaa, jonka seassa olen syntynyt."
"Kansaako?" kysyi nuorukainen halveksivasti. "Minä tunnen sen ja sinä olet tavannut sen jälleen Succothissa. Köyhät ovat menehtyneitä kurjia, jotka matelevat piiskan edessä; varakkaimmille on karja kalliinta ja kuuluvatko he sukukuntain päämiehiin, niin taistelevat he keskenään. Mikä on silmälle ja sydämelle mieluista, ei tiedä kukaan. Minua kutsuvat he yhdeksi rikkaimmista ja kuitenkin kauhistuttaa minua ajatellessani perittyä isän huonetta, mikä on suurimpia ja parhaimpia. Joka on nähnyt kauniimpaa, hän ei halua sellaista."
Silloin paisui suoni Josuan otsalla ja vihaisin sanoin nuhteli hän poikaa, että hän kielsi oman luontonsa ja luopui kavaltajana kansastaan.
Tässä käski johtaja hänet vaikenemaan, sillä Josua oli korottanut varoittavan äänensä kovemmaksi ja tämä käsky näkyi tuolle uhoittelevalle nuorukaiselle mieluiselta Kun eno, marssin kestäessä, nuhtelevasti katseli häntä kasvoihin elikkä kysyi häneltä oliko hän ajatellut hänen sanojaan, kääntyi hän tyytymättömänä pois ja pysyi mykkänä ja karsaana, kunnes ensimäinen tähti oli noussut ja yövyttiin paljaan taivaan alle sekä jaettiin niukkaa ruokaa vangeille.
Tämän jälkeen kaivoi Josua käsillään itselleen leposijan hiekkaan ja auttoi nuorukaista huolellisesti ja taitavasti valmistamaan itselleen samallaisen.
Efraim hyväksyi tämän vaijeten, mutta kun he vierekkäin lepäsivät ja eno alkoi puhumaan sisarensa pojalle kansansa Jumalasta, jonka apua heidän täytyi toivoa, elleivät vuorikaivoksissa tahtoisi langeta epätoivoon, keskeytti hänet nuorukainen ja huusi hiljaa, mutta jyrkästi:
"He eivät tule viemään minua elävänä kaivantoihin! Parempi kuolla paossa kuin hukkua sellaisessa kurjuudessa!"
Silloin kuiskutti Josua hänelle varoittavia sanoja korvaan ja muistutti häntä uudestaan velvollisuuksistaan kansaansa kohtaan. Mutta nuorukainen pyysi jättämään hänet rauhaan; vaan kohta sen jälkeen kosketti hän enoaan ja kysyi häneltä hiljaa:
"Mitä on heillä mielessään prinssi Siptah'sta?"