"Minä itse kannoin vaatteita", vastasi Mopsos, "ja asetin ne semmoiseen kauniisen norsunluukuvilla koristettuun kirstuun, jonkamoisia vastanaineet saavat morsiuslahjan mukana. Siinä minua auttoi Praxilla Alkiphronin puolison komea sisar; hän antoi myöskin…"
"Niinpä menkää ja kutsukaa Xanthe", keskeytti Semestre sanansaattajaa, jonka puhuessa hän oli useampia kertoja hiljaa naurahdellut; ja kun tytöt sitten nopeasti poistuivat Mopsoksen kanssa, katsahti hän Iasoniin voittoriemuisella silmäyksellä. Sitten johtui hänen mieleensä, kuinka paljo vielä oli tehtävää nuoren kosijan Leonaxin vastaanottamiseksi, ja korottaen ääntänsä huusi hän:
"Dorippe, Chloris! Chloris — Dorippe!" Ei kumpainenkaan näyttänyt kuulevan, ja kun hänen täytyi heittää kaikki toivo vastauksesta, kääntyi hän olkapäitään nyykäyttäen Iasonin puoleen ja sanoi:
"Niin nuoria ja niin kuuroja; se on surkeata! Nuo onnettomat tyttörievut!"
"Mopsos on heille rakkaampi kuin sinä, eivätkä he tahdo kuulla", sanoi
Iason ja nauroi.
"He eivät voi kuulla", kiivastui Semestre. "Mopsos on hävytön, kelvoton veitikka, jota minä jo usein olen halunnut ajaa pois talosta, mutta minä tahtoisin nähdä sitä, joka kieltää minulta tottelevaisuutta. Mitä sinun ehdoitukseesi tulee, niin olethan nyt huomannut kyllin selvään, että meidän tyttö on määrätty Leonaxille."
"Mutta jospa Xanthe ei huoli Leonaxista ja katsoo Phaonia etevämmäksi kuin tuota vierasta nuorukaista?"
"Alkiphronin poika ja 'vieras' tässä esi-isiensä talossa!" huusi Semestre. "Mitä kaikkea saakaan kuulla; mutta minun täytyy työhön, sillä kysymys on valmistaa parahin vastaanotto Leonaxia varten, jotta hän alusta saakka tuntisi, ett’ei hän ole täällä vieras, vaan kokonansa kotona. Mene vaan, jos tahdot, ja uhraa Aphroditelle, että hän yhdistäisi Xanthen ja Phaonin sydämmet, mutta minä pysyn paistinvartaani ääressä."
"Siinä olet sinä paikallasi", huusi Iason, "mutta etpä sinä käännä sitä vielä Leonaxin hääkemuja varten."
"Mutta kyllä tahdon valmistaa juhlapaistin Phaoninkin häitä varten, sen lupaan sinulle; mutta ei ennen, kuin uhrieläin, jota minä itse olen syöttänyt, määrää kuohusta syntyneen jumalattaren sytyttämään lempeää rakkautta Xanthen sydämmessä sinun herrasi Protarchon poikaa Phaonia, eikä Leonaxia kohtaan!"